Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Jatko-opiskelijan hyvinvointi

Väitöstutkimusprosessi oman hyvinvoinnin vahvistajana

Väitöstutkimuksen tekeminen antaa kiinnostavia haasteita ja ongelmia ratkaistavaksi, tuo uusia mahdollisuuksia oman tulevaisuuden rakentamiselle, tarjoaa mielenkiintoisia kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja, avaa mahdollisuuksia jakaa tietoa sekä vaikuttaa itselle ja yhteiskunnalle tärkeisiin asioihin. Monenlaiset taidot ja tietämys kasvavat matkalla asiantuntijaksi. Väitöstutkimuksen kirjoittaminen on usean vuoden kestävä prosessi, jonka aikana omaan hyvinvointiin on kuitenkin hyvä kiinnittää erityistä huomiota. 

Haasteista

Tutkimuksen tekemisessä voi olla omaa hyvinvointia koettelevia jaksoja ja tekijöitä. Työmäärät eivät välttämättä jakaudu tasaisesti eri aikoina. Tutkimuksen tekemisen luonteeseen kuuluu myös se, että aivan kaikkia asioita ei voi ennakoida, mikä edellyttää joustavuutta ja epävarmuudenkin sietoa. Kilpailu tutkimusrahoituksesta, rahoituksen epävarmuus ja pätkittäisyys voivat tuoda yllättäviä lisäpaineita elämään. Sivutoiminen jatko-opiskelu ja tutkimuksen tekeminen edellyttää erilaista ajankäyttöä ja sen suunnittelua verrattuna päätoimiseen.  

Hyvinvointia tukevista keinoista

Jatko-opiskelijan on tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan kokonaisvaltaisesti. Sosiaaliset suhteet, harrastukset ja hyvä fyysinen kunto antavat voimaa kestää paineita. Myös riittävä lepo, terveellisen ravinnon saanti ja omasta yleisestä terveydestä huolehtiminen ylläpitää sitä, että ihminen voi hyvin. Jatko-opintojen ja väitöstutkimuksen ohella on tärkeää tehdä myös muita asioita, joista nauttii. Tasapainoa eri osa-alueiden välillä kannattaa vaalia.

Ohjaus

Yliopistossamme tuetaan jatko-opiskelijan hyvinvointia. Hyvinvointi pohjautuu hyvää opetukseen ja ohjaukseen, mitä pyritäänkin eri tavoin varmistamaan. Esimerkiksi jokaisella jatko-opiskelijalla tulee olla vähintään kaksi ohjaajaa tai vastuuohjaaja ja seurantaryhmä. On tärkeää, että jatko-opiskelija huolehtii omalta osaltaan ohjaussuhteen toimivuudesta. Voit myös olla aina yhteydessä esimerkiksi ohjelmasi jatko-opintosuunnittelijaan jos kaipaat tukea.

Lue lisää ohjaajan ja ohjattavan vastuista ja oikeuksista ohjausprosessissa

Vertaistuki

Vertaistuki, toisten väitöskirjatutkijoiden tapaaminen ja keskustelut, on myös tärkeä prosessia kannatteleva resurssi. Tutkijakoulun kurssit ja muu toiminta tarjoavat hyvät mahdollisuudet verkostoitua myös muiden tieteenalojen väitöskirjatutkijoiden kanssa. Kursseilla ja tapaamisissa keskustellaan tutkijuuteen ja väitösprosessiin liittyvistä haasteista, ja tämä tukee suoraan myös jaksamistasi ja hyvinvointiasi. Yksi tärkeä toiminnan tavoite on tukea väitöskirjatutkijoiden keskinäistä avointa keskustelua tutkijuuteen kasvamisessa ja väitöskirjatutkimusprosessista osana muuta elämää. Omien kokemuksien jakaminen toisten jatko-opiskelijoiden kanssa tukee myös hyvien käytäntöjen leviämistä yliopistossamme hyvinvoinnin edistämisessä

Lisäksi monet tohtoriohjelmat järjestävät säännöllisesti kehittämispäiviä, joissa voi jakaa kokemuksia muiden jatko-opiskelijoiden kanssa. Muutamissa tiedekunnissa toimii myös väitöskirjatutkijoiden itsensä perustamia vertaisryhmiä.

Mentorointi

Jatko-opiskelijoiden mentorointiohjelma on mahdollisuus pohtia omia tulevaisuuden tavoitteitaan. Tampereen yliopistossa järjestetään mentorointiohjelmia.

Lue lisää: mentorointiohjelma

Opiskelijan kompassi

Opiskelijan kompassi on tutkitusti toimiva verkkopohjainen hyvinvointi- ja elämäntaito-ohjelma. Opiskelijan kompassi tarjoaa näkökulmia, keinoja ja konkreettisia työkaluja erilaisiin arkipäiväisiin ongelmiin. Verkko-ohjelma koostuu erilaisista hyvinvointiin liittyvistä teemoista ja harjoituksista, joita on saatavilla sekä tekstinä, äänitiedostoina että videoina. Opiskelijan kompassi perustuu arvo-, hyväksyntä- ja mindfulness-pohjaisiin menetelmiin.

TREY: Tampereen ylioppilaskunta

Jatko-opiskelijat voivat halutessaan liittyä ylioppilaskunnan jäseniksi. Jäseneksi liittyneet jatko-opiskelijat ovat oikeutettuja ylioppilaskunnan palveluihin ja joihinkin opiskelijaetuihin. Ylioppilaskunta valvoo ja ajaa myös jatko-opiskelijoiden etuja erityisesti liittyen opetuksen ja ohjauksen kysymyksiin sekä jatko-opiskelijoiden asemaan yliopistolla. Jatko-opiskelijat voivat käyttää myös myös ylioppilaskunnan asiantuntijoiden neuvontapalveluita.

SportUni hyvinvoinnin tukena

Tampereen yliopiston jatko-opiskelijat voivat käyttää liikuntatiloja liikuntamaksulla niin kauan kuin ovat ylioppilaskunnan jäseniä. Liikuntamaksun maksamiseen ovat oikeutettuja kaikki Tampereen yliopiston ja TAMKin läsnäolevat tutkinto-opiskelijat sekä korkeakoulujen henkilökunta niin kauan kuin opiskeluoikeus tai työsuhde on voimassa.

Tutustu tarjontaan: Sportuni

Työhyvinvointia apurahalla tutkivalle

Apurahalla tutkimuksensa rahoittavien tutkijoiden ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin edistämiseksi on julkaistu työkirja. Tutustu tarkemmin julkaisuun Työhyvinvointia apurahalla tutkivalle .

 

Hae apua

Yleisesti jatkokoulutukseen liittyvissä hyvinvointiasi kuormittavissa asioissa ole yhteydessä tohtoriohjelmasi jatkotutkintovalmistelijaan tai tohtoriohjelmasi johtajaan.

Jos väitöstutkimusprosessisi aikana kasautuu samanaikaisesti useita omaa hyvinvointiasi heikentäviä asioita, joihin tarvitset kohdennettua apua, alla on yleisiä terveyspalveluja, joita voit käyttää.

Vakavassa ja kiireellisessä, välitöntä hoitoa vaativassa tilanteessa, ota nopeasti yhteys ensiapu  Acutaan (24 h), puhelin 03 311 611 tai soita hätänumeroon 112.

Tampereen Kriisikeskus Osviitta, valtakunnallinen puhelin 010 195 202, valtakunnallinen kriisipuhelin. Kriisikeskus auttaa ja tukee erilaisissa elämän vaikeuksissa silloin kun tuntuu, ettei selviä yksin.

Häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta

Epäasiallinen kohtelu, työpaikkakiusaaminen, seksuaalinen tai sukupuoleen perustuva tai muu häirintä ja syrjintä ovat ehdottomasti kiellettyjä yhteisössämme.

Häirintäyhdyshenkilöt/lisätiedot:

TREYn häirintäyhdyshenkilö: https://trey.fi/edunvalvonta/sosiaalipolitiikka/apua-hairintaan-syrjintaan-ja-kiusaamiseen .

HR: Seija Vehmasaho ja Emmi Mustaniemi

Lisätietoa Intrassa

Sivun ylläpitäjä: opiskelijanohjaus.tau [at] tuni.fi (opiskelijanohjaus[dot]tau[at]tuni[dot]fi)

Julkaistu: 15.4.2019
Päivitetty: 3.10.2023