Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Kansainvälistymiskokonaisuus

Kansainvälistymiskokonaisuus on temaattinen, vapaaehtoinen opintokokonaisuus, johon kootaan sellaisia tutkintoon muutenkin sisältyviä opintosuorituksia, jotka täyttävät kansainvälistymisen osaamistavoitteita. Kansainvälistymiskokonaisuuden avulla tunnistat ja voit tuoda esille opintojen aikana kertyneen kansainvälisen osaamisesi. Kansainvälistymiskokonaisuus kertoo, että sinulla on valmiuksia toimia globaalissa ympäristössä ja ymmärrät oman toimintasi globaaleja vaikutuksia. Ulkomaisessa korkeakoulussa opiskelu, kansainvälisessä organisaatiossa työskentely tai esimerkiksi kansainvälisenä tuutorina toimiminen kehittää monia ominaisuuksia, joista on hyötyä tulevaisuudessa ja joita työnantajat arvostavat.  

Kansainvälistymiskokonaisuuden osaamistavoitteet ovat:

Kulttuurienvälinen oppiminen 

Opiskelija 

  • tiedostaa ja ymmärtää oman taustansa ja kulttuurinsa lähtökohtana vieraiden kulttuurien kohtaamiseen, ymmärtämiseen ja arvostamiseen 
  • tiedostaa ja tunnistaa kulttuurienväliset erot ja niiden vaikutukset työskentelyyn omalla alallaan 
  • arvostaa kielten ja kulttuurien monimuotoisuutta ja pystyy vuorovaikutukseen vieraalla kielellä. 

Tiedon ja ymmärryksen lisääminen 

Opiskelija 

  • ymmärtää oman alansa tärkeimmät paikalliset, kansalliset ja globaalit ulottuvuudet 
  • ymmärtää monikulttuurisuuden vaikutuksia työelämässä ja yhteiskunnassa 
  • tiedostaa paikallisten päätösten ja toimien vaikutuksia kansainvälisiin yhteisöihin sekä kansainvälisten päätösten ja toimien vaikutuksia paikallisiin yhteisöihin. 

Soveltaminen työelämässä 

Opiskelija 

  • ymmärtää ja osaa soveltaa kansainvälisiä standardeja ja vakiintuneita menettelytapoja omalla alallaan 
  • kykenee ilmiöiden tarkasteluun globaalilla tasolla ja erilaisista näkökulmista 
  • pystyy yhteistyöhön oman alansa asiantuntijana vieraalla kielellä. 

Saat kansainvälistymiskokonaisuuden suorittamisesta merkinnän tutkintotodistukseesi. Kokoat kansainvälistymiskokonaisuuden opinnoistasi valmistumisen yhteydessä.

Miten kansainvälistymiskokonaisuus suoritetaan?

Kansainvälistymiskokonaisuus voi 1.8.2019 lähtien koostua seuraavista opinnoista:

  1. kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus. Kansainvälistymiskokonaisuuteen sisällytettävä opintopistemäärä määritellään kotikorkeakoulussa hyväksiluettujen opintopisteiden mukaan. 
    1. opiskelijavaihto, mukaan lukien lähtevien opiskelijoiden orientaatio  
    2. harjoittelu ulkomailla tai  
    3. erilliset tutkintoon sisällytettävät opinnot ulkomailla nykyisissä tai aiemmissa korkeakouluopinnoissa, mukaan lukien ulkomailla suoritetut intensiivikurssit sekä ulkomailla tehdyt opinnäytetyöt
  2. vieraan kielen opinnot (enintään 10 opintopistettä). Kokonaisuuteen ei voi sisällyttää tutkintoon kuuluvia pakollisia kieliopintoja. Vieraan kielen opinnoiksi hyväksytään myös suomi vieraana kielenä -opintojaksot.  
  3. kulttuurien välisen viestinnän opinnot (intercultural communication studies) (enintään 10 opintopistettä)  
  4. kansainvälistymiskokonaisuuden osaamistavoitteita riittävästi täyttävät suomenkieliset opinnot edellyttäen että kansainvälistymistä edistävät opinnot on määritelty opetussuunnitelmassa (enintään 10 opintopistettä)
  5. vieraskieliset opintosuoritukset ja vieraskieliseen opetukseen osallistuminen (enintään 10 opintopistettä)  
  6. kansainvälinen opiskelijatuutorointi, muu osaamistavoitteita täyttävä toiminta ylioppilaskunnan kansainvälisellä sektorilla sekä kansainvälistymiskokonaisuuden osaamistavoitteita edistävät luottamustehtävät edellyttäen että näistä saa opintopisteellisiä suorituksia (enintään 5 opintopistettä)

Kansainvälistymiskokonaisuus voi sisältyä alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon. Opiskelija voi saada kansainvälistymiskokonaisuuden sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon, mikäli kokonaisuuden saamiseen edellytetyt suoritukset täyttyvät. Kaikkien kansainvälistymiskokonaisuuteen kuuluvien opintojaksojen tulee sisältyä siihen tutkintoon, johon kokonaisuus sisältyy. Esimerkiksi DI-tutkintoon sisältyvään kansainvälistymiskokonaisuuteen ei voi liittää opintosuorituksia, jotka kuuluvat opiskelijan kandidaatintutkintoon, vaikka niitä ei olisi kandidaatintutkinnossa sisällytetty kansainvälistymiskokonaisuuteen. Kansainvälistymiskokonaisuuteen voi kiinnittää myös opintosuorituksia, jotka on jo kiinnitetty johonkin opintokokonaisuuteen. Kansainvälistymiskokonaisuuteen kiinnitettävien opintojen tulee aina kuulua suoritettavaan tutkintoon.

Kansainvälistymiskokonaisuuden suorittaminen kannattaa huomioida ja suunnitella osana HOPS-prosessia. Kunkin opiskelijan kansainvälistymiskokonaisuuden sisällön ja laajuuden määräävät hänen opintosuunnitelmassaan tekemänsä valinnat asetettujen kriteereiden puitteissa.

Kansainvälistymiskokonaisuuden minimilaajuus on 20 opintopistettä. Kansainvälistymiskokonaisuuteen kuuluville opinnoille ei määritellä enimmäismäärää. On kuitenkin mahdollista, että opiskelija ei saa kaikkia suorittamiaan kansainvälistäviä opintojaksoja kokonaisuuteen.

Kansainvälistymiskokonaisuus kootaan tutkintoon valmistumisen yhteydessä ja saat sen suorittamisesta merkinnän tutkintotodistukseesi. Täytä valmistumista hakiessasi hakemus kansainvälistymiskokonaisuuden lisäämisestä tutkintoon. Hakemuslomakkeella listaat ne opintojaksot, jotka haluat sisällyttää kansainvälistymiskokonaisuuteesi.

Jos sinulla on kysyttävää kansainvälistymiskokonaisuuden suorittamisesta, olethan yhteydessä sähköpostitse ensisijaisesti oman tiedekuntasi ohjauspalveluihin. Yleisissä kansainvälistymiskokonaisuuden kriteereitä koskevissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä myös koulutuksen.kehittaminen.tau [at] tuni.fi.

Julkaistu: 27.2.2019
Päivitetty: 9.3.2023