Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Opiskelijan ja ohjaajan vastuut ja oikeudet opinnäytetyöprosessissa

Ohjattava  

Tutkimusprosessin ohjaus ja eteneminen  

  • Tekee ohjaussopimuksen ohjaajan/ohjaajien kanssa.   

  • On aloitteellinen ohjaussopimuksen ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman päivittämisessä.    

  • Noudattaa sovittuja aikatauluja.   

  • Tiedottaa ohjaajalle kaikista muutoksista, jotka vaikuttavat huomattavasti työn edistymiseen tai sovitussa aikataulussa pysymiseen.   

  • Vastaa itse tutkimustyönsä etenemisestä.   

Hyvä tieteellinen käytäntö  

  • Tuntee ja noudattaa opiskelussa yleisesti hyväksyttyjä eettisiä periaatteita.  

  • Perehtyy opinnäyteprosessin aikana hyvän tieteellisen käytännön periaatteisiin (mm. oppii tunnistamaan siihen kohdistuvat loukkaukset) ja noudattaa niitä omassa tutkimuksessaan.  

Ohjaustapaamiset  

  • Valmistautuu ohjaustapaamisiin huolellisesti.   

  • Lähettää tekstit ohjaajalle hyvissä ajoin ennen ohjaustapaamista.   

  • Tekee ohjaustapaamisessa sovituista asioista lyhyen muistion, jonka jakaa myös ohjaajalle.  

  • On ohjaajaan yhteydessä sovituilla tavoilla saadakseen ohjausta ja tukea, mutta toimii itsenäisesti ja oma-aloitteisesti.   

     

Lisäksi jatko-opiskelijalle:  

Ohjaustapaamiset ja eteneminen  

  • Huolehtii väitöstutkimuksen ohella jatko-opintoihin kuuluvien pakollisten ja vapaaehtoisten opintojen tekemisestä opintosuunnitelman mukaisesti.  

  • Keskustelee vuosittain vastuuohjaajansa kanssa väitöskirjaprosessin etenemisestä kokonaisuudessaan ja edellisen vuoden tuloksista. On suositeltavaa, että keskusteluun osallistuu myös muut ohjaaja(t).    

  • Opintojen ja tutkimuksen etenemisen varmistamiseksi hyvä käytäntö on päätoimisten jatko-opiskelijoiden kohdalla keskustella etenemisestä vähintään kerran kuukaudessa ja sivutoimisten kohdalla vähintään neljästi vuodessa.  

Väitöskirja ja julkaiseminen  

  • Kirjoittaa tutkimusjulkaisunsa aktiivisessa vuorovaikutuksessa ohjaajiensa kanssa.  

  • Huolehtii yhteisjulkaisujen periaatteiden sopimisesta ohjaajan kanssa etukäteen.   

  • Väitöskirjan tekijä vastaa lopullisen väitöstutkimuksensa kieliasusta, tekstistä kuvineen, taulukoineen ja lähdeviitteineen sekä tutkimusaineistosta ja tuloksista tulkintoineen.   

Liikkuvuus ja rahoitus  

  • Pyrkii rakentamaan tutkimukseensa liittyviä kansainvälisiä kontakteja, joista sovitaan ohjaajan kanssa.  

  • Selvittää omaan tutkimusteemaan sopivia rahoitusmahdollisuuksia ja on aktiivinen tutkimusrahoituksen hakemisessa.    

  

Näin toimiessaan ohjattavalla on oikeus edellyttää ohjaajalta aktiivista ohjausta.  

  

Ohjaaja  

Tutkimusprosessin ohjaus ja eteneminen  

  • tekee ohjaussopimuksen opiskelijan kanssa, jossa sovitaan vähintäänkin työn aihe, tavoitteellinen valmistumisaika, ohjaukseen liittyvät henkilöt ja heidän työnjakonsa ja ohjauksen käytännöt.  

  • Opastaa ja tukee opiskelijaa tutkimusaiheen valinnassa, tutkimusongelmien määrittelemisessä, olemassa olevan tiedon kartoittamisessa, yksityiskohtaisen tutkimussuunnitelman laatimisessa ja tutkimuksen toteuttamisessa.   

  • Ohjaa tutkimusaineiston käytön sopimisessa ja säilyttämisessä.  

  • Huolehtii osaltaan siitä, että käsikirjoitus täyttää opinnäytteelle asetetut tieteelliset ja muodolliset vaatimukset.   

Hyvät tieteelliset käytännöt  

  • Noudattaa tutkimuksessa ja opetuksessa yleisesti hyväksyttyjä eettisiä periaatteita ja huolehtii siitä, että opiskelija perehtyy hyvän tieteellisen käytännön periaatteisiin (mm. oppii tunnistamaan siihen kohdistuvat loukkaukset) ja noudattaa niitä.   

  • Huolehtii, että opinnäytteeksi tarkoitetun käsikirjoituksen tekstin alkuperäisyys tarkistetaan ja käy järjestelmän antaman raportin läpi yhdessä opiskelijan kanssa hyvän tieteellisen käytännön näkökulmasta.   

Ohjaustapaamiset  

  • Valmistautuu ohjaustapaamisiin huolellisesti.   

  • Tutustuu lähetettyyn materiaaliin ennen ohjaustapaamista.   

  • Noudattaa sovittuja aikatauluja sekä vastaa esitettyihin kysymyksiin ja palautepyyntöihin kohtuullisessa ajassa.   

  • Tiedottaa ohjattavalle merkittävistä muutoksista, jotka vaikuttavat ohjaajana toimimisen edellytyksiin.   

  • Pyrkii mahdollistamaan vertaistuen osana opinnäyteprosessia (esim. säännölliset tutkijaseminaarit, ryhmäohjaus jne.).  

  • Pyrkii osallistumaan tilaisuuksiin, joissa ohjattava esittelee työtään.  

Liikkuvuus ja rahoitus  

  • Kirjoittaa harkintansa mukaan suosituksia ja lausuntoja, jotka liittyvät esimerkiksi ohjattavan tutkimustyön rahoittamiseen tai kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökontaktien rakentamiseen.   

  

Lisäksi väitöskirjaohjaajalle erityisesti:  

Väitöskirja ja julkaiseminen  

  • Osallistuu opiskelijan tutkimusjulkaisujen työstämiseen ja relevanttien julkaisukanavien tunnistamiseen.   

  • Huolehtii yhteisjulkaisujen periaatteiden sopimisesta ohjattavan kanssa etukäteen.  

  • Vastuuohjaaja tekee päätöksen siitä, milloin väitöstutkimukseksi tarkoitettu käsikirjoitus on valmis lähetettäväksi eteenpäin esitarkastusprosessiin.  

Ohjaustapaamiset ja eteneminen  

  • Keskustelee vuosittain ohjattavan kanssa väitöskirjaprosessin etenemisestä kokonaisuudessaan ja edellisen vuoden tuloksista. On suositeltavaa, että keskusteluun osallistuu myös muut ohjaaja(t).   

  • Opintojen ja tutkimuksen etenemisen varmistamiseksi hyvä käytäntö on päätoimisten jatko-opiskelijoiden kohdalla keskustella etenemisestä vähintään kerran kuukaudessa ja sivutoimisten kohdalla vähintään neljästi vuodessa.  

  • Huolehtii ohjaussopimuksen ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemisestä sekä niiden päivittämisestä yhdessä jatko-opiskelijan kanssa.  

  • Tukee opiskelijaa hahmottamaan väitöstutkimuksen jälkeistä työelämään sijoittumista ja uramahdollisuuksia, myös akateemisen yliopistouran ulkopuolella.   

Liikkuvuus ja rahoitus  

  • Kun kyse on kaksoistutkinnosta ohjaaja huolehtii jatko-opinnoista vastaavan hallintohenkilökunnan kanssa sopimuksen tekemisestä ja tutkinnon suorittamistavoista yhteistyössä toisen yliopiston kanssa.   

  • Avustaa mahdollisuuksien mukaan ohjattavaa rahoituksen hankkimisessa.   

  • Keskustelee ja kannustaa ohjattavaa kansainvälisen liikkuvuusjakson ajoitukseen ja toteutukseen liittyvistä seikoista.   

  

Näin toimiessaan ohjaajalla on oikeus edellyttää, että ohjattava työskentelee aktiivisesti ja että hänen opintonsa etenevät suunnitelman mukaisesti.   

Julkaistu: 11.3.2019
Päivitetty: 13.5.2022