Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Simulaatio-oppiminen lääketieteen koulutuksessa

Lääketieteen opiskelijat harjoittelevat simulaatioiden avulla erilaisia kliinisiä taitoja ja potilastilanteita turvallisessa ympäristössä. Todellisuutta vastaavissa simulaatiotiloissa jäljitellään muun muassa vuodeosaston, ensiavun, teho-osaston, leikkaus- tai synnytyssalin oikeaa toimintaa. Toisinaan simulaatioihin osallistuu myös ammattikorkeakoulun terveysalan opiskelijoita.  Eri alojen opiskelijoista muodostetaan moniammatillisia tiimejä, jotka vastaavat potilaan kokonaisvaltaisesta hoidosta. Simulaatioiden avulla voidaan harjoitella erilaisia taitoja potilasturvallisuutta vaarantamatta. Simulaatio-opetus soveltuu hyvin esimerkiksi kliinisten taitojen, päätöksenteon, kommunikaation ja tiimityöskentelyn opettamiseen.

Lääketieteen koulutuksessa simulaatiot ja kliinisten taitojen opetus toteutetaan Taitokeskuksessa, jossa kouluttautuvat myös muut terveysalojen opiskelijat sekä alan ammattilaiset. Taitokeskus on Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhteinen koulutuskeskus.

Julkaistu: 24.6.2019
Päivitetty: 7.10.2022