Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Saavutettavuus ja yksilölliset opiskelujärjestelyt opiskelijalle

Saavutettavuudella tarkoitetaan opiskelu- ja työskentely-ympäristöä, jossa kaikki voivat toimia ominaisuuksistaan riippumatta yhdenvertaisesti. Saavutettavuuden edistäminen perustuu muun muassa Yhdenvertaisuuslakiin (1325/2014).

Korkeakouluyhteisön toimintaympäristön saavutettavuutta huomioimme kaikissa toiminnoissa. Esimerkiksi tilapalvelut kehittävät tilojen esteettömyyttä ja verkkopalvelut verkkosisältöjen ja sähköisten palvelujen saavutettavuutta. Tapauskohtaisesti tehdään asiaan liittyvien toimijoiden kesken yhteistyötä.

Jos sinulla on tarvetta yksilölliseen tukeen esimerkiksi oppimisen vaikeuksien vuoksi tai sinulla on jokin opiskeluun vaikuttava sairaus tai vamma, voidaan sinulle myöntää yksilöllisiä opiskelujärjestelyjä (aikaisemmin erityisjärjestelyjä). Yksilölliset opiskelujärjestelyt -termi otettiin käyttöön Tampereen korkeakouluyhteisössä 1.8.2022, erityisjärjestelyt-termin sijasta. Tätä ennen laaditut erityisjärjestelyehdotukset ovat voimassa sellaisenaan ehdotuksessa mainitun voimassaoloajan mukaisesti.

Yksilöllisillä opiskelujärjestelyillä ei voi muuttaa tutkinnolle tai opintojaksolle asetettuja osaamistavoitteita vaan niillä pyritään tukemaan tavoitteiden saavuttamista silloin, kun siihen on erityinen tarve. Käytännöllä pyritään takaamaan opiskelijoiden yhdenvertaisuus siinä määrin kuin se kohtuullisin toimin on mahdollista.

Tampereen yliopisto

Tältä sivulta löydät tietoa siitä, millaista opiskelun saavutettavuuteen liittyvää tukea opiskelijalle on Tampereen yliopistossa tarjolla.

  • Opetussuunnitelman tarjoamat joustavat opiskelumahdollisuudet
  • Yksilölliset opiskelujärjestelyt (ent. erityisjärjestelyt)
  • Lukitestaus
  • Kirjaston saavutettavuuspalvelut
  • Tukea Sisun käyttöön
  • Tukea Into-harjoittelusovelluksen käyttöön
  • Esteettömyys kampuksilla

Opetussuunnitelman tarjoamat joustavat opiskelumahdollisuudet

Tampereen yliopistossa yksi keskeinen tapa edistää opintojen saavutettavuutta on tarjota erilaisia joustavia opiskelumahdollisuuksia. Niitä ovat esimerkiksi kaikille opiskelijoille tarjottavat opintojaksojen vaihtoehtoiset suoritustavat. Ne on kuvattu opetustarjonnassa ja voit valita esimerkiksi opiskelutyyliisi tai elämäntilanteesi parhaiten sopivia vaihtoehtoja. Joustavien opiskelumahdollisuuksien tarkoitus on edistää kaikkien opiskelijoiden opintojen sujumista.

Yksilölliset opiskelujärjestelyt (ent. erityisjärjestelyt)

Yksilöllisiä opiskelujärjestelyitä voit saada kun

  • olet neuromoninainen opiskelija (ADHD/ADD/autismikirjo)
  • sinulla on todettu oppimisvaikeus,
  • sinulla on todettu sairaus,
  • sinulla on todettu mielenterveyden haaste,
  • sinulla on todettu vamma tai muu opintoihin vaikuttava terveydellinen tilanne.

Tilanteesi mukaan järjestelyiden tarve voi olla pysyvä tai määräaikainen

Jos tarvitset yksilöllisiä opiskelujärjestelyjä, varaa keskusteluaika:

Huomioithan, että vapaat ajat näkyvät vain kolmen viikon päähän. Jos vapaita aikoja ei ole heti näkyvissä, katso seuraavana päivänä uudelleen.

Ota mukaasi asiantuntijan lausunto tilanteestasi. Se voi olla esimerkiksi lääkärin, psykologin, erityisopettajan, terapeutin tai muun terveydenhuollon henkilön lausunto, myös OmaKannasta näytetty merkintä tai lausunto on kelvollinen. Lausunnon ei tarvitse olla nimenomaan yksilöllisiä järjestelyitä varten kirjoitettu.

Keskustelussa jutellaan tilanteestasi, tarpeistasi ja mahdollisista yksilöllisistä järjestelyistä. Sinulle voidaan laatia kirjallinen ehdotus yksilöllisiksi opiskelujärjestelyiksi.

Lue lisää yksilöllisten opiskelujärjestelyiden saamisesta.

Opettajat voivat myös myöntää sinulle tapauskohtaiseen harkintaan perustuvia joustoja ilman ehdotusta yksilöllisiksi opiskelujärjestelyiksi. Näin voidaan tehdä esimerkiksi silloin, kun kyseessä on lyhytaikainen sairaus tai vamma. Opiskelija, joka käyttää pyörätuolia tai muuta liikkumisen apuvälinettä, eikä tarvitse muita järjestelyitä kuin esimerkiksi esteettömän pääsyn opetustiloihin, ei tarvitse ehdotusta. Näissä tapauksissa asiantuntijan lausuntoa ei tarvitse näyttää.

Yksilölliset opiskelujärjestelyt ristiinopiskelussa

Tampereen korkeakouluyhteisön opiskelijoiden voivat saada yksilöllisiä opiskelujärjestelyjä opiskellessaan toisessa korkeakoulussa:

TAMKissa opiskeleva yliopiston opiskelija:

Jos sinulla on yliopistossa kirjoitettu ehdotus yksilöllisiksi opiskelujärjestelyiksi (erityisjärjestelyehdotus), varaa keskusteluaika TAMKin erityisopettajan kanssa osoitteesta erityinentuki.tamk [at] tuni.fi (erityinentuki[dot]tamk[at]tuni[dot]fi). Sieltä saat TAMKin ohjeet yksilöllisiä opiskelujärjestelyjä varten.

Yksilöllisten opiskelujärjestelyjen opettajaresurssi määritellään TAMKissa suoritettavien opintojen laajuuden mukaan (pääsääntöisesti 2 tuntia henkilökohtaisia järjestelyjä / 5 opintopisteen suoritus).

Yliopistossa opiskeleva TAMKin opiskelija:

Jos sinulle on myönnetty TAMKin ehdotus yksilöllisiksi opiskelujärjestelyiksi (erityisjärjestelyehdotus), voit käyttää sitä yliopistossa sellaisenaan.

Yksilölliset järjestelyt tenteissä

Tenttien yksilöllisten järjestelyiden lähtökohta on se, että opiskelijalle on laadittu ehdotus yksilöllisiksi opiskelujärjestelyiksi (erityisjärjestelyehdotus).

Käytännöt järjestelyiden saamisesta tentteihin vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä yleinen paperitentti, Exam-tentti vai muu tentti. Järjestelyistä on aina sovittava hyvissä ajoin ennen tenttiä.

Tarkemmat ohjeet löydät Yksilölliset järjestelyt tenteissä -sivulta.

Yksilölliset järjestelyt valintakokeessa

Yksilöllisistä järjestelystä valintakokeessa vastaavat tiedekunnat ja DIA-yhteisvalinnan osalta hakijapalvelut. Lue lisää yksilöllisistä järjestelyistä valintakokeessa.

Lukitestaus

Epäiletkö, että sinulla saattaisi olla lukivaikeus?

Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelija pääsee tarvittaessa yliopiston kautta opiskelijalle maksuttomaan lukitestaukseen. Arvion lukitestaukseen ohjaamiseen tekee yksilöllisten opiskelujärjestelyjen asiantuntija.  Varaa keskusteluaika:

Tapaamisessa jutellaan alustavasti tilanteestasi ja siitä, mikä on saanut sinut epäilemään lukivaikeutta. Sen jälkeen saat ohjeet siihen, miten pääset varsinaiseen lukitestaukseen.

Kirjaston saavutettavuuspalvelut

Jos sinulla on vaikeuksia lukemisessa, voit saada kirjastosta pidennetyn laina-ajan (4vk) kurssikirjoihin. Voit myös liittyä Celian äänikirjapalvelun käyttäjäksi. Nämä tukimuodot kirjataan ehdotukseen yksilöllisiksi opiskelujärjestelyiksi.

Lue lisää kirjaston tarjoamista saavutettavuutta tukevista palveluista sekä Celian äänikirjoista kirjaston Saavutettavuus-sivuilta.

Tukea Sisun käyttöön

Sisu-opintotietojärjestelmässä opiskelija tekee henkilökohtaisen opintosuunnitelman (hops) sekä ilmoittautuu opetukseen ja seuraa opintojen etenemistä.

Sisun saavutettavuudessa on vielä vakavia puutteita, jotka on kirjattu korkeakoulukohtaiseen saavutettavuusselosteeseen. Siihen saakka, kunnes ongelmat saadaan ratkaistua järjestelmän puolella, opiskelijoita tuetaan yksilöllisesti Sisun saavutettavuushaasteissa.

Saavutettavuustukea tarvitsevat opiskelijat voivat olla yhteydessä  oman tutkinto-ohjelman ohjauspalveluihin, mistä saat apua muun muassa hopsin tekoon, kursseille tai tentteihin ilmoittautumiseen.

Tukea Into-harjoittelusovelluksen käyttöön

Tampereen yliopistossa on vuonna 2023 otettu käyttöön Into-harjoittelusovellus. Sovellus ei ole vielä kaikkien tutkinto-ohjelmien käytössä. Selvitäthän harjoittelun käytännöt omasta tiedekunnastasi.

Into-harjoittelusovelluksessa opiskelija voi ilmoittaa tulevasta harjoittelustaan ja sen kautta muodostetaan harjoittelusopimus yliopiston ja työnantajan välillä.

Into-sovelluksen saavutettavuudessa on vielä joitain puutteita, jotka on kirjattu  sovelluksen sisältä löytyvään saavutettavuusselosteeseen. Siihen saakka, kunnes ongelmat saadaan ratkaistua järjestelmän puolella, opiskelijoita tuetaan yksilöllisesti Into-sovelluksen saavutettavuushaasteissa.

Saavutettavuustukea Into-sovelluksen käytössä tarvitsevat opiskelijat voivat olla yhteydessä oman tiedekuntansa ohjauspalveluihin.

Esteettömyys kampuksilla

Lue esteettömyydestä kampuksilla (intranet).

Lisätietoa

opiskelijanohjaus.tau [at] tuni.fi (opiskelijanohjaus[dot]tau[at]tuni[dot]fi)

Saavutettavuusyhteyshenkilö Elisa Sinikallio, elisa.sinikallio [at] tuni.fi (elisa[dot]sinikallio[at]tuni[dot]fi)

Opiskelijan ohjauspalvelut

Julkaistu: 29.1.2019
Päivitetty: 11.1.2024