Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Opettajatuutorointi opiskelijoille

Opettajatuutorointi

Opettajatuutorointi on keskeinen ja näkyvä osa opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuutta. Opettajatuutori on tutkinto-ohjelman asiantuntija, joka toimii opiskelijan tukena ja kannustajana koko tavoitteellisen opintopolun ajan. Opettajatuutorin merkitys on suuri opintojen alkuvaiheessa, jolloin hän yhteistyössä opiskelijatuutorin kanssa tukee uuden opiskelijan kiinnittymistä opintoihinsa. Opintojen edetessä opettajatuutori ohjaa opiskelijaa tämän tehdessä opintopolullaan erilaisia valintoja sekä yhdessä opiskelijan kanssa etsii ratkaisuja haasteellisiin opiskelutilanteisiin. Opettajatuutori myös tukee opiskelijaa oppimisessa, osaamisen ja taitojen tunnistamisessa sekä ammatti- ja asiantuntijaidentiteetin kehittymisessä.

Opettajatuutorointi on vuorovaikutteista keskustelua opiskelijan ja henkilökunnan jäsenen välillä. Opettajatuutorointia toteutetaan ryhmä- ja yksilöohjauksena.

Tampereen yliopisto

Opettajatuutorointi on tärkeä ja näkyvä osa jokaisen tutkinto-ohjelman opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuutta. Opettajatuutori on tutkinto-ohjelman valitsema oman alansa asiantuntija, joka toimii tukenasi ja kannustajana koko tavoitteellisen opintopolun ajan. Opettajatuutori voi vaihtua opintopolun eri vaiheissa.

Opettajatuutorin merkitys on erityisen suuri opintojen alkuvaiheessa, jolloin hän toimii yhteistyössä opiskelijatuutorin kanssa uuden opiskelijan kiinnittämiseksi yliopisto-opintoihin. Opintopolun nivelvaiheissa opettajatuutori tukee yksilö- tai ryhmäkeskustellen ryhmänsä opiskelijoiden valintoja ja yhdessä opiskelijan kanssa etsii ratkaisuja haasteellisiin opiskelutilanteisiin. Opiskelijan itsenäisen toiminnan ja motivaation tukeminen on keskeistä. Tuutoroinnin tarve vähenee  itseohjautuvuutesi lisääntyessä.

Lisätietoa toteutustavasta saat tutkinto-ohjelmasi koulutuksen ja oppimisen tukipalveluiden asiantuntijalta ja tiedekuntakohtaisista ohjeista tällä sivulla.

Tutkinto-ohjelmakohtaiset kuvaukset ovat työn alla.

Julkaistu: 29.1.2019
Päivitetty: 14.3.2024