Hyppää pääsisältöön
TAMKin opiskelijan käsikirja

Harjoittelu osana opintoja

Harjoittelun organisointi, toteuttaminen ja arviointi

1 Johdanto

Tämä on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) yhtenäinen menettely kotimaisen harjoittelun toteuttamiselle, ohjaukselle, arvioinnille ja palautetiedon keruulle. Joillakin tutkinto-ohjelmilla voi olla tätä ohjetta tarkentavia harjoittelun toimintaohjeita.

Harjoittelu on ammattikorkeakoulun tutkinto-ohjelmaan kuuluvaa opetussuunnitelmassa määriteltyä harjoittelua, jonka laajuus tutkinto-ohjelmittain vaihtelee 30 - 120 opintopisteen välillä jakautuen eri pituisiin jaksoihin.

Ohjaava opettaja on opettaja, joka vastaa sinun tai opiskelijaryhmän harjoittelun ohjaamisesta sekä huolehtii yhteyksistä harjoittelupaikan ja ammattikorkeakoulun välillä.

Harjoitteluohjaaja on harjoittelupaikassa harjoittelusi ohjaajana toimivaa henkilöä. Työpaikan ohjaaja perehdytetään tarvittaessa ohjaustehtäviinsä.

Harjoittelun hyväksiluvussa noudatamme TAMKin yhteisiä osaamisen hyväksilukuohjeita.

2 Orientoituminen harjoitteluun

Harjoittelun yleisenä tavoitteena on, että perehdyt ohjatusti erityisesti ammattiopintojen kannalta keskeisiin käytännön työtehtäviin sekä tietojen ja taitojen soveltamiseen työelämässä.

Harjoittelu on tavoitteellista ja ohjattua oppimistoimintaa. Harjoittelun tavoitteet ja tehtävät ovat määritelty kullekin harjoittelujaksolle erikseen tutkinto-ohjelmakohtaisesti. Nämä käydään läpi harjoittelun orientaatiossa.


3 Harjoittelun toteutus

Opiskelijana:

  • kirjaat omat HOPSin mukaiset harjoittelun tavoitteesi ja arvioit niiden toteutumista
  • työskentele harjoittelupaikassa tavoitteiden mukaisesti sovittua työaikaa noudattaen
  • pidä yhteyttä ohjaavaan opettajaan harjoittelun aikana sovitulla tavalla
  • osallistu ohjaukseen, tee tutkinto-ohjelma-/suuntautumisvaihtoehtokohtaisesti ohjeistetut harjoitteluun liittyvät tehtävät
  • palauta tehtävät viimeistään neljän työviikon aikana harjoittelun päättymisestä. Jos harjoittelu toteutetaan useammassa erässä, jokainen harjoittelujakso raportoidaan erikseen
  • olet itse vastuussa oppimisestasi.

Ohjaava opettaja

  • päättää ja hyväksyy opiskelijan tavoitteet ja harjoittelun toteutussuunnitelman
  • opiskelija tiedottaa työnantajalle harjoittelun periaatteet ja käytänteet
  • pitää yhteyttä opiskelijaan ja harjoittelupaikkaan harjoittelun aikana
  • tarkastaa tutkinto-ohjelma-/suuntautumisvaihtoehtokohtaisesti ohjeistetut harjoitteluun liittyvät tehtävät
  • arvioi ja hyväksyy harjoittelun
  • opiskelija hankkii palautteen työnantajalta tutkinto-ohjelmakohtaisesti sovitulla tavalla.

Harjoitteluohjaaja

  • perehtyy ohjaamistehtävään ja harjoittelun tavoitteisiin
  • ohjaa opiskelijaa ja antaa hänelle palautetta harjoitteluaikana
  • käy palautekeskustelun opiskelijan kanssa harjoittelun päättyessä
  • antaa ohjaavalle opettajalle arvioinnin opiskelijan oppimisesta ja harjoittelun tavoitteiden saavuttamisesta
  • antaa palautteen TAMKille.

 

3.1 Harjoittelusopimus

Tampereen ammattikorkeakoulun, opiskelijan ja harjoittelupaikan välille solmitaan harjoittelusopimus. Jos kyseessä on palkallinen harjoittelu, kirjoitetaan harjoitteluajalle myös työsopimus. Palkattoman harjoittelun aikana TAMK vastaa tapaturmavakuutuksesta (katso lisää opinto-oppaan kohdasta vakuutusturva).

Harjoittelusopimus

Pyydä harjoittelusopimukseen allekirjoitukset AtomiSign-järjestelmällä sähköisesti kaikilta osapuolilta. Kirjaudu sisään Microsoft-kirjautumisen kautta. Klikkaa ”Uusi allekirjoituspyyntö”, täytä pyydetyt tiedot ja lisää allekirjoitettava sopimus. Valinnat-kohdasta valitse tunnistautumistavaksi SMS-tunnistautuminen. Syötä osallistujiksi kaikkien osapuolten eli itsesi, ohjaavan opettajan ja harjoittelupaika harjoitteluohjaajan yhteystiedot. Lähetä pyyntö. Yksityiskohtaisemmat ohjeet löydät tarvittaessa alta.

 

3.2 Harjoittelu ulkomailla

Harjoitella voit myös ulkomailla. Kansainvälisen harjoittelupaikan hausta on erilliset ohjeet ja lomakkeet.


3.3 Harjoittelun arviointi

Arviointiin osallistuvat opiskelija, harjoitteluohjaaja ja ohjaava opettaja. Sinulla on oikeus saada palautetta jo harjoittelujakson aikana. Harjoittelujakson päätyttyä käydään kanssasi ryhmässä tai henkilökohtaisesti arviointikeskustelu. Jokainen harjoittelujakso arvioidaan tutkinto-ohjelmakohtaisten arviointikriteerien mukaisesti. Harjoittelutehtävien hyväksyttävä suorittaminen on osa harjoittelun arviointia.

Harjoittelujakson päätyttyä ohjaava opettaja kirjaa hyväksytyn suorituksen Perusrekisteriin. Annat palautteen harjoittelujaksosta ammattikorkeakoululle ja harjoittelupaikan käytänteiden mukaisesti harjoittelupaikkaan.

 

Lisätietoa

 

Harjoittelun työnantajapalaute:

Tekniikka

Taide, musiikki, media ja sosionomin tutkinto-ohjelma

Liiketoiminta

Terveysala

Vastuuhenkilöt

  • Hanna Pihlajarinne, LIME
  • Hannu Kauranen, RYB
  • Petteri Väkiparta, SOTE
  • Elina Korpimäki, SOTE
  • Mikko Ukonaho, TT
  • Kirsi Jokipakka, Koulutuksen ja oppimisen palvelut

 

Tutkinto-ohjelmakohtaiset tarkennukset

Katso Harjoittelukäytännöt tutkinto-ohjelmissa

 

Julkaistu: 21.2.2019
Päivitetty: 1.2.2024