Hyppää pääsisältöön

Rikostaustaote

TAMKissa rikostaustaote tarkastetaan sosiaali- ja terveysalan sekä musiikkipedagogi (AMK) -opiskelijoilta.

1 Rikostaustaote sosiaali- ja terveysalan opintoja varten

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden rikostausta selvitetään alla olevien linjausten mukaisesti. Selvittäminen perustuu ammattikorkeakoululakiin, jossa määritetään opiskelijaksi ottamisen edellytykset, opiskeluoikeuden peruuttaminen ja palauttaminen sekä huumausainetestaus ja kurinpito (ns. SORA-lainsäädäntö = SOveltumattomuuteen RAtkaisuja).

SORA-lainsäädännön tavoitteena on parantaa potilas- ja asiakasturvallisuutta, alaikäisten turvallisuutta, opiskelu- ja työyhteisön turvallisuutta sekä opiskelijan oikeusturvaa. Lain mukaan opiskelijan tulee ammattikorkeakoulun pyynnöstä antaa opiskeluoikeuden arviointia varten nähtäväksi ote rikosrekisteristä (rikostaustaote), jos opiskelijalle annetaan opinnoissa tai opintoihin kuuluvassa harjoittelussa tehtäviä, jotka edellyttävät olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä. Rikostaustaotteessa näkyy ammattikorkeakoululaissa mainittuja lapseen kohdistuvia rikoksia, seksuaalirikoksia, väkivaltarikoksia, vapauteen kohdistuvia rikoksia tai huumausainerikoksia (lisätiedot Oikeusrekisterikeskus).

Opiskelijaksi ottamisen esteitä ja opiskeluoikeuden peruuttamista koskevia säädöksiä, joihin luetaan kuuluvaksi myös opiskelijan rikostaustaote, Tampereen ammattikorkeakoulussa sovelletaan niissä tutkinto-ohjelmissa, jotka on määritelty valtioneuvoston asetuksen ammattikorkeakoulusta (1129/2014) 11 §:n mukaan: ”Opiskeluoikeuden peruuttamista koskevaa ammattikorkeakoululain (932/2014) 33 §:ää sovelletaan humanistisen alan, sosiaali- ja terveysalan, liikunnan sekä merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen. Mainittua säännöstöä sovelletaan myös ammatillisiin opettajankoulutusopintoihin.”

Tampereen ammattikorkeakoulussa näitä sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmia ovat:

  • Bioanalyytikon tutkinto-ohjelma
  • Degree Programme in Nursing
  • Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
  • Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
  • Kätilön tutkinto-ohjelma
  • Röntgenhoitajan tutkinto-ohjelma
  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
  • Sosionomin tutkinto-ohjelma
  • Terveydenhoitajan tutkinto-ohjelma

 

2 Rikostaustaote musiikkipedagogiopintoja varten                                            

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002/504 edellyttää rikostaustaotteen esittämistä opintoihin liittyvän harjoittelun ja auskultoinnin kohdalla silloin, kun harjoitteluun kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa.

Musiikkipedagogi (AMK) -opiskelijoiden rikostausta selvitetään alla olevien linjausten mukaisesti ennen ensimmäistä opetusharjoittelua.

 

Milloin rikostaustaote tarvitaan?

Rikostaustaotteen pyytämistä sovelletaan opiskelijoihin, jotka ovat saaneet opiskeluoikeuden 01.01.2012 jälkeen.  

Opiskelija esittää rikostaustaotteen ennen ensimmäistä sellaista harjoittelua, joka edellyttää olennaisesti alaikäisten parissa työskentelyä. Tampereen ammattikorkeakoulussa otteen tarkistaa ja kirjaa rekisteriin opettajatuutori, tutkinto-ohjelman osaamispäällikkö tai opinto-ohjaaja. Ote ei saa esitettäessä olla kuutta kuukautta vanhempi. Otteen tarkistaja ei kerää otteita itselleen.

Rikostaustaotteeseen ja sen esittämiseen liittyvissä mahdollisissa ongelmatilanteissa TAMKin tutkintosäännön mukaisesti opiskelijan kieltäydyttyä rikostaustaotteen näyttämisestä häneltä voidaan pidättää opiskeluoikeus siihen saakka, kunnes hän on esittänyt rikostaustaotteen. Tällöin opiskelija voi opiskella teoriaopintoja, mutta ei voi tehdä harjoitteluja tai muita opintoja alaikäisten parissa.

Mikäli otteessa on merkintä rikoksesta, opiskelija on suoraan yhteydessä opinto-ohjaajaan. Opiskelija toimittaa rikostaustaotteensa opinto-ohjaajalle tulosteena opiskeluoikeuden arviointia varten. Merkintää otteen tarkastuksesta ei tehdä ennenkuin opiskelijan mahdollisuus jatkaa opintojaan on selvitetty. Opiskelijaa kuultuaan yksikön johtaja, osaamispäällikkö ja opinto-ohjaaja koulutuksesta vastaavaa vararehtoria konsultoiden päättävät opiskelijan mahdollisuudesta jatkaa opintojaan sosiaali- ja terveysalalla ja tarvittaessa selvittävät yhdessä opiskelijan kanssa tämän mahdollisuuksia hakeutua muuhun koulutukseen. Asiasta tiedotetaan TAMKin turvallisuudesta vastaavalle henkilölle. Päätöksenteon jälkeen kopio/tuloste rikostaustaotteesta hävitetään asianmukaisesti tai palautetaan opiskelijalle.

Rikostaustaotteet tiedot voivat antaa aiheen opiskeluoikeuden peruuttamisen vireillepanoon. Ammattikorkeakoulu voi peruuttaa opiskeluoikeuden, jos se on tarpeen alaikäisten suojelemiseksi ja jos opiskelija on tuomittu rangaistukseen ammattikorkeakoululaissa määritetyissä rikoslain rikoksissa. Lisäksi SORA-lainsäädännön perusteella opinto-oikeus voidaan peruuttaa, jos potilas- ja asiakasturvallisuus, alaikäisten turvallisuus tai opiskelu- ja työyhteisön turvallisuus on uhattuna. Opiskeluoikeuden peruuttamisesta päättää TAMKin hallitus opiskelijaa kuultuaan.

 

Rikostaustaotteen tilaaminen

Opiskelija tilaa itselleen rikosrekisteriotteensa oikeusrekisterikeskuksesta. Opiskelijan lasten parissa tehtävää työharjoittelua varten ote on maksuton. Tilaus vaatii palveluun tunnistautumisen.

Hakemuksen käsittelyaika on noin 7 työpäivää, joten rikostaustaote tulee tilata hyvissä ajoin ennen harjoittelun alkamista. Ote on voimassa 6 kuukautta sen myöntämisestä. Ote voidaan tilata ja esittää sähköisenä.

Hyvissä ajoin ennen lasten parissa tehtävän harjoittelun alkamista ohjaava opettaja tarkistaa rekisteristä, että opiskelija on näyttänyt rikosrekisteriotteen.  Mikäli otetta ei ole näytetty, harjoittelu peruuntuu kunnes ote on tarkistettu.

 

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveysala:

  • Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma: Opinto-ohjaaja Eija Piikkilä
  • Ensihoitajan, terveydenhoitajan ja kätilön tutkinto-ohjelma: Opinto-ohjaaja Irmeli Nieminen
  • Sosionomin, fysioterapeutin, bioanalyytikon ja röntgenhoitajan tutkinto-ohjelmat: Opinto-ohjaaja Tiina Säilä
  • Johtaja Susanna Seitsamo

Musiikkipedagogin tutkinto-ohjelma:

  • Opinto-ohjaaja Sirpa Levo-Aaltonen
  • Osaamispäällikkö Timo Salo

Lisätietoja myös:

Julkaistu: 21.2.2019
Päivitetty: 23.8.2023