Hyppää pääsisältöön
TAMKin opiskelijan käsikirja

Kansainvälistymiskokonaisuus

Kansainvälistymiskokonaisuus on temaattinen, vapaaehtoinen opintokokonaisuus, johon kootaan sellaisia tutkintoon muutenkin sisältyviä opintosuorituksia, jotka täyttävät kansainvälistymisen osaamistavoitteita.

Kansainvälistymiskokonaisuuden avulla opiskelija tunnistaa ja pystyy tuomaan esille opintojen aikana kertyneen kansainvälisen osaamisensa. Opiskelija saa kansainvälistymiskokonaisuuden suorittamisesta merkinnän tutkintotodistukseensa.

Kansainvälistymiskokonaisuus voi 1.8.2019 lähtien koostua seuraavista opinnoista:

1. Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus, myös virtuaalinen liikkuvuus

a. opiskelijavaihto, mukaan lukien lähtevien opiskelijoiden orientaatio 

 b. harjoittelu ulkomailla tai 

 c. erilliset tutkintoon sisällytettävät opinnot ulkomailla nykyisissä tai aiemmissa korkeakouluopinnoissa, mukaan lukien ulkomailla suoritetut intensiivikurssit sekä ulkomailla tehdyt opinnäytetyöt Kansainvälistymiskokonaisuuteen sisällytettävä opintopistemäärä määritellään kotikorkeakoulussa hyväksiluettujen opintopisteiden mukaan.

2. Vieraan kielen opinnot (enintään 10 opintopistettä)  

Kokonaisuuteen ei voi sisällyttää tutkintoon kuuluvia pakollisia kieliopintoja. Vieraan kielen opinnoiksi hyväksytään myös suomi vieraana kielenä -opintojaksot. 

3. Kulttuurien välisen viestinnän opinnot (intercultural communication studies) (enintään 10 opintopistettä)

4. Kansainvälistymiskokonaisuuden osaamistavoitteita riittävästi täyttävät suomenkieliset opinnot edellyttäen että kansainvälistymistä edistävät opinnot on määritelty opetussuunnitelmassa (merkinnät tulossa opetussuunnitelmiin lukuvuodelle 2019-2020) (enintään 10 opintopistettä)

5. Vieraskieliset opintosuoritukset ja vieraskieliseen opetukseen osallistuminen, myös projektiopinnot (enintään 10 opintopistettä)

6. Kv-tuutorointi, muu osaamistavoitteita täyttävä toiminta opiskelijakunnan kv-sektorilla sekä kansainvälistymiskokonaisuuden osaamistavoitteita edistävät luottamustehtävät edellyttäen että näistä saa opintopisteellisiä suorituksia (enintään 5 opintopistettä)

Kansainvälistymiskokonaisuus voi sisältyä alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon. Opiskelija voi saada kansainvälistymiskokonaisuuden sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon, mikäli kokonaisuuden saamiseen edellytetyt suoritukset täyttyvät. Kaikkien kansainvälistymiskokonaisuuteen kuuluvien opintojaksojen tulee sisältyä siihen tutkintoon, johon kokonaisuus sisältyy.

Kansainvälistymiskokonaisuuden suorittaminen suunnitellaan osana opiskelijan HOPS-prosessia. Kunkin opiskelijan kansainvälistymiskokonaisuuden sisällön ja laajuuden määräävät hänen opintosuunnitelmassaan tekemänsä valinnat asetettujen kriteereiden puitteissa.

Kansainvälistymiskokonaisuuden minimilaajuus on 20 opintopistettä. Kansainvälistymiskokonaisuuteen kuuluville opinnoille ei määritellä enimmäismäärää. On kuitenkin mahdollista, että opiskelija ei saa kaikkia suorittamiaan kansainvälistäviä opintojaksoja kokonaisuuteen.

 

 

Julkaistu: 27.2.2019
Päivitetty: 9.3.2023