Hyppää pääsisältöön
TAMKin opiskelijan käsikirja

Miten haet ulkomaan harjoitteluun

Harjoittelijavaihto

Tärkeän osan ammattikorkeakoulututkinnosta muodostaa opintoihin pakollisena kuuluva harjoittelu, jonka laajuus on koulutuksesta ja suuntautumisvaihtoehdosta riippuen 30 - 120 opintopistettä. Harjoittelun tarkoituksena on tutustuttaa opiskelija ammattialaansa ja antaa hänelle mahdollisuus soveltaa oppimaansa käytäntöön.

Harjoittelun tai osan siitä voi suorittaa myös ulkomailla. Varsinkin jos tähtäät kansainvälisille työmarkkinoille, pääset hyvään alkuun suorittamalla opintoihisi liittyvän harjoittelun ulkomailla. Määräaikaisesta, opintoja tukevasta työjaksosta toisessa maassa hyötyvät nekin, jotka haluavat rakentaa varsinaisen uransa kotimaassa: ulkomailta hankittu työkokemus on vahva lisä ansioluettelossa ja saattaa toisinaan olla jopa työnsaannin edellytyksenä.

Opiskelija hankkii harjoittelupaikan ensisijaisesti itse. Tarjolla olevat harjoittelupaikat ilmoitetaan tamk.jobteaser.com -palvelussa ja koulutusalan harjoittelusta vastaavat henkilöt ja opiskelijan liikkuvuuspalvelut auttavat tarvittaessa opiskelijaa pääsemään alkuun. Harjoitteluun lähtevät voivat hakea TAMKista apurahaa harjoitteluun.

Kaikista ulkomaan harjoitteluista solmitaan kolmenkeskinen sopimus (opiskelija, TAMK ja harjoittelupaikka). Tarkemmat ohjeet ja lomakkeet löytyvät intranetistä.

Lisätietoa opintopalvelut, opiskelijaliikkuvuus: outgoing.tamk [at] tuni.fi

Harjoittelu tutkinnon jälkeen

Mikäli sinulla ei valmistuessasi ole jo työpaikkaa valmiina odottamassa, voit käyttää senkin ajan ammattitaitosi kehittämiseen suorittamalla harjoittelujakson Euroopassa. Euroopan Komission uuden Erasmus+ ohjelman sääntöjen mukaan sinulla on kutakin tutkintotasoa kohti 12 kk:n kiintiö, johon voi kuulua vielä valmistumisen jälkeinen harjoittelujakso. Harjoitteluun lähtevät voivat hakea TAMKista apurahaa harjoitteluun.

Harjoittelusopimus tulee tehdä yrityksen, valmistuvan opiskelijan ja TAMKin kesken ennen valmistumista (allekirjoituspäivämäärät). Tarkemmat ohjeet ja lomakkeet löytyvät intranetistä.

Lisätietoa opintopalvelut, opiskelijaliikkuvuus: outgoing.tamk [at] tuni.fi

Julkaistu: 27.2.2019
Päivitetty: 14.3.2024