Hyppää pääsisältöön

Uraohjaus

Urasuunnittelu on pitkäjänteistä, tavoitteellista toimintaa, joka vie sinua aina kohti seuraavaa tavoitettasi urapolullasi. Askeleita urapolun varrella voi opiskelujen aikana olla esimerkiksi sopivien harjoittelupaikkojen etsiminen, kesätyönhaku tai työpaikan löytäminen valmistumisen jälkeen. 

Oman urapolun suunnittelussa on tärkeää pohtia omia päämääriäsi ja toivietasi koskien tulevaa työuraa sekä kehittää omia työnhaku- ja työelämävalmiuksia. 

Henkilökohtainen uraohjaus

Mitä ohjauskeskustelussa tapahtuu?

  • Ohjauskeskustelussa voit pohtia mieltä askarruttavia tulevaisuuteen, opiskeluun ja työelämään liittyviä kysymyksiä yhdessä ohjaajan kanssa. Me emme voi antaa  valmiita ratkaisuja, mutta voimme auttaa niiden löytämisessä!
  • Ohjauskeskustelun lähtökohtana ovat omat toiveesi, tavoitteesi, edellytyksesi ja alasi tarjoamat mahdollisuudet. 
  • Keskustelu on aina henkilökohtainen ja luottamuksellinen.

Mitä saat ohjauskeskustelusta?

Tarpeidesi mukaan, voimme auttaa sinua esimerkiksi:

  • Sanoittamaan omaa osaamistasi, taitojasi ja vahvuuksiasi 
  • Työnhaun strategian määrittely ja työmarkkinoiden yleinen hahmottaminen.
  • Viilaamaan työnhaun asiakirjasi kuntoon 
  • Tehdä tai parannella Linkedin -profiiliasi
  • Voimme myös pohtia lähemmin sinun uratavoitteitasi ja keinoja niiden saavuttamiseksi. 
  • Autamme kaikessa, mikä auttaa juuri sinua urapolullasi eteenpäin. 

Autamme tässä kaikessa sinua TAMK Urapalveluissa ja voimme sopia kanssasi henkilökohtaisen uraohjausajan. Ajan uraohjaukseen voit varata sinulle sopivana ajankohtana JobTeaser-palvelussa Tapaamiset-sivulla: https://tamk.jobteaser.com

Meidät tavoittaa myös sähköpostitse: careerservices.tamk [at] tuni.fi (careerservices[dot]tamk[at]tuni[dot]fi). Muista tarkistaa JobTeaserissa myös avoimet Urapajat, joissa pääset esim. saamaan palautetta CV:stäsi tai osallistumaan haastattelusimulaattoriin.

Opintojen suunnittelussa sinua auttavat parhaiten oman tutkinto-ohjelmasi opinto-ohjaajat. 

Vinkkejä urasuunnittelun tueksi

Urasuunnittelu on koko opinto- ja työelämäsi ajan jatkuva ajatusprosessi, jota teet jatkuvasti urapolkusi varrella. Omat unelmat ja tavoitteet voivat muuttua urapolun varrella ja onkin hyvä aina välillä pysähtyä pohtimaan mihin suuntaan olet menossa ja mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä työssä. Urasuunnittelua voit tehdä itsenäisesti jo opintojen aikana.

Urasuunnitteluun liittyviin teemoihin voit tutustua itsenäisesti myös esimerkiksi toissa.fi -sivustolla, joista löydät erilaisia uratarinoita sekä tietoa urasuunnittelun tueksi.

 

Julkaistu: 21.2.2019
Päivitetty: 1.6.2023