Hyppää pääsisältöön

Opettajatuutorointi opiskelijoille

Opettajatuutorointi

Opettajatuutorointi on keskeinen ja näkyvä osa opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuutta. Opettajatuutori on tutkinto-ohjelman asiantuntija, joka toimii opiskelijan tukena ja kannustajana koko tavoitteellisen opintopolun ajan. Opettajatuutorin merkitys on suuri opintojen alkuvaiheessa, jolloin hän yhteistyössä opiskelijatuutorin kanssa tukee uuden opiskelijan kiinnittymistä opintoihinsa. Opintojen edetessä opettajatuutori ohjaa opiskelijaa tämän tehdessä opintopolullaan erilaisia valintoja sekä yhdessä opiskelijan kanssa etsii ratkaisuja haasteellisiin opiskelutilanteisiin. Opettajatuutori myös tukee opiskelijaa oppimisessa, osaamisen ja taitojen tunnistamisessa sekä ammatti- ja asiantuntijaidentiteetin kehittymisessä.

Opettajatuutorointi on vuorovaikutteista keskustelua opiskelijan ja henkilökunnan jäsenen välillä. Opettajatuutorointia toteutetaan ryhmä- ja yksilöohjauksena.

TAMK

  

Opettajatuutori on opiskelijan lähin ohjaustaho. Jokaiselle aloittavalle opiskelijaryhmälle nimetään opintojen alussa opettajatuutori. Opettajatuutorin tehtäviä tekevät myös muun muassa valmentajat ja vastuuopettajat (YAMK).

Opettajatuutorit osaamisyksiköittäin

TAMKin opettajatuutorin ydintehtävät:

  • Opiskeluryhmän vastaanottaminen orientoivilla päivillä, opiskelijoiden ryhmäytymisen ja opintoihin kiinnittymisen tukeminen.
  • Ryhmän opiskelijoiden opintojen etenemisen, opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin seuranta ja tukeminen.
  • Ohjauskeskustelujen käyminen vuosittain ryhmän opiskelijoiden kanssa.
  • Opettajatuutoritapaamisten järjestäminen sekä muu opiskeluun ja hyvinvointiin liittyvä tiedottaminen.

Opettajatuutorin on mahdollista havaita opiskelijoidensa vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita ja myös opiskelun ja oppimisen haasteita. Opettajatuutori ohjaa opiskelijoitaan tarvittaessa eteenpäin muille ohjaustahoille. Tutkinto-ohjelman opinto-ohjaaja toimii opettajatuutorin mentorina ja tutkinto-ohjelman ohjauksen kehittäjänä.

Ohjeita ja työkaluja opettajatuutoreille

Opintojen aloitus

  • Tutustu valituille opiskelijoille lähetettyihin ohjeisiin:
    Elokuussa 2019 aloittavien englanninkielisten tutkinto-ohjelmien uusille opiskelijoille lähetetyt ohjeet löydät täältä.
    Suomenkielisten tutkinto-ohjelmien uusien opiskelijoiden ohjeet löydät täältä.
  • Tamko yhteistyössä opinto-ohjaajien kanssa suunnittelee päivätoteutusten orientoivien päivien ohjelmat. Löydät henkilökunnalle tarkoitetut ohjelmat wikistä.
  • Päivätoteutuksissa Tamkon opiskelijatuutori on työparisi. Opiskelijatuutoreiden nimet löydät wikistä.
  • Tutustu Harri Kukkosen julkaisuun opintohin kiinnittymisestä.

Opintojen etenemisen ja hyvinvoinnin seuranta

Opintojen suunnittelu ja ohjauskeskustelut

Opiskelijoille tarjotaan vuosittain mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjauskeskusteluun. Keskustelujen tavoitteena on opintojen edistymisen, opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin seuranta sekä urasuunnittelu: miten opinnot ovat sujuneet ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia opiskelijalla on. HOPS päivitetään ohjauskeskustelujen yhteydessä. Opiskelija täyttää sähköisen opintojen suunnittelu ja ohjauskeskustelun lomakkeen, johon hän saa linkin opettajatuutoriltaan. Alla linkki ohjeseen, josta opettajatuutorina saat tietoa oikeasta lomakelinkistä sekä lomakkeen käytöstä. Huomioithan, että lomake on opettajatuutorikohtainen, jotta tietosuojalain näkökulma varmistuu.

  • Keskustelut käydään syksyllä aloittaneiden ryhmien kanssa vuosittain viikon 7 loppuun mennessätammikuussa aloittaneiden ryhmien kanssa syys-lokakuussa.  Valmistuvien vuosikurssien opiskelijoiden osalta opettajatuutori suunnittelee keskusteluajankohdan tarkoituksenmukaisimmalla tavalla.
  • Tavoitteena on, että jokainen ryhmän opiskelija täyttää sähköisen lomakkeen.
  • Opettajatuutori lähettää ryhmän opiskelijoille linkin lomakkeelle.
  • Opettajatuutori kertoo opiskelijoille, miten he voivat voivat varata ajan yksilö- tai pienryhmäkeskusteluun. Opiskelijoiden, joiden opinnot eivät etene suunnitellusti tapaaminen varmistetaan. Mikäli opiskelijaa ei tavoiteta, opinto-ohjaaja tai opintokuraattori pyrkii tavoittamaan opiskelijan.
  • Opettajatuutori päivittää ryhmänsä opiskelijoiden HOPSit ohjauskeskusteluiden yhteydessä Pepissä/Pakissa. Ohjausta päivittämiseen saa tutkinto-ohjelman opinto-ohjaajalta tai opintoasiainkoordinaattorilta.

Opettajatuutori tekee ohjauskeskusteluista ryhmäkohtaisen yhteenvedon välittömästi keskusteluiden päätyttyä käyttäen sitä varten laadittua sähköistä lomaketta. Yhteenvedon tarkoituksena on tuoda esille ohjauskeskusteluissa nousseita asioita ohjaus- ja muiden kehittämistarpeiden osalta. Yhteenvetolomake ja ohjeistus:  http://lomake.tamk.fi/lomakkeet/35554/lomakkeet.html

 

Opettajatuutoritapaamiset ja tiedotus

Voit käyttää hyväksesi opettajatuutorin vuosikelloa, jossa on teemoja, joita kannattaa ottaa esille eri periodeissa ja eri vuosikursseilla:

 

 

Julkaistu: 29.1.2019
Päivitetty: 14.3.2024