Hyppää pääsisältöön
TAMKin opiskelijan käsikirja

Kansainvälinen myynti ja myynnin johtaminen, Tradenomi (ylempi AMK)

Lämpimät onnittelumme! Sinut on hyväksytty opiskelijaksi kansainvälisen myynnin ja myynnin johtamisen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, tradenomi (ylempi AMK).

Huomaa, että tällä sivulla kerrotut, opintojen alkamiseen liittyvät tiedot täydentyvät syksyn kuluessa koronaan liittyvien rajoitusten ja suositusten mukaisesti. Tästä syystä tarkista yleiset ja tutkinto-ohjelmakohtaiset uuden opiskelijan ohjeet vielä elokuussa ennen koulun alkua. Seuraa myös sähköpostiasi.

Opiskelun alkaminen

Opinnot alkavat perjantaina 9.9.2022 klo 10-16 TAMKilla tilassa G00-10.

Liitteenä orientaatiopäivien ohjelma. Tutustut TAMKiin, opintojesi sisältöihin ja käytäntöihin sekä muihin ryhmäsi opiskelijoihin. Jotta pääset hyvin vauhtiin opinnoissasi, on tärkeää, että osallistut aloituspäivään. Ota mukaan myös henkilöllisyystodistuksesi.

Opiskeluvälineet

Ammattikorkeakouluopinnoissa työskennellään paljon verkossa, joten edellytämme oman tietokoneen käyttömahdollisuutta. Monet opinnoissa käytettävät ohjelmistot on mahdollista asentaa ilmaiseksi omalle tietokoneelle (mm. Office ProPlus -ohjelmapaketti).  

Tulevat lähijaksot

Opintojen lähijaksot, joilla läsnäolosi on välttämätön, ovat vuosina 2022-23 seuraavat:

 

Ajankohta            Paikka  

09.09.2022           TAMK

28.-30.9.2022       Paikka tarkentuu

04.11.2022           SalesDay, TAMK

16.-18.11.2022      Paikka tarkentuu

01.-03.02.2023      Paikka tarkentuu

13.-19.3.2023       Kv-jakso ulkomaat

27.4.2023             Kv-jakson purut, TAMK

Opiskelijalle kertyy kustakin opintoihin liittyvästä jaksosta omakustanteisia ruokailu-, majoitus- ja matkakustannuksia. Opetuksen järjestelyihin vaikuttavat Covid-19 tilanteen kehittyminen ja yleiset suositukset.

Lähijaksojen lisäksi järjestetään lähiopetusta kaikille yhteisissä YAMK-opinnoissa. Näistä kerrotaan lisää orientaatiossa.

Lisätiedot

  •     Opintoasiainkoordinaattori Marja Honkanen, p. 040 801 6250
  •     Yliopettaja Pia Hautamäki, p. 040 415 6827

Vuosilomien aikana opintopalveluiden päivystys opintotoimisto.tamk(a)tuni.fi  

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi [at] tuni.fi

 

Liitteet

Julkaistu: 10.10.2019
Päivitetty: 10.5.2022