TERVETULOA! / WELCOME!
VALITSE KIELI / CHOOSE YOUR LANGUAGE


 



TIIVISTELMÄ:


Teatteri on dynaamisessa suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Kun sekä todellisuus että sen inhimillinen havainnointi muuttuvat kaiken aikaa, myös taiteen tulisi ymmärtää monipuolisesti näitä muutoksia ja niiden historiallista luonnetta.

Näyttelijän rooli tässä muutoksessa on monin tavoin ongelmallinen – varsinkin Suomessa. Väitän, että suomalaisen ammattiteatterin työtapoihin on juurtunut eräänlainen "metodi-stanislavskilainen" ihmiskuva, joka muodostui 1900-luvun alkupuolella ja on edelleen käytössä. "Metodin" työtavat ja se, miten niistä puhutaan, eivät vastaa nykyaikaiseen tekniseen ympäristöön ja erilaisiin medioihin tottuneen yleisön todellisuuskuvaa. Siitä ristiriidasta kumpuaa teatterille aivan uusia haasteita.

Taiteellinen tutkimukseni Teatteri kehon projektina pohtii nykynäyttelemisen ongelmia ja sen uusia mahdollisuuksia.

Tutkimukseni rungon ja sen taiteellisen sisällön muodostavat neljä vuosina 2004–2007 tehtyä teatteriesitystä, jotka kaikki olen ohjannut. Osassa esityksiä olen toiminut myös näyttelijänä, lavastajana sekä ääni- ja videosuunnittelijana. Näissä esityksissä lähestyn käytännön tasolla tutkimuksessa luettelemiani henkilökohtaisia teatteritaiteellisia kysymyksiä: teatteriesitysten kehollisuus, nykynäyttelijän subjektiviteetti ja post-dramaattisen teatterin muodon haasteet teatteriesitysten rakentamisessa.

Verkkojulkaisussa käsittelen teatteriesityksiä teoreettisen pohdinnan rinnalla. Tutkimuksessa käytän käytäntöön perustuvan (practice-led) tutkimusmetodin, kyborgisen kehontiedon ja parametrisen arkkitehtuurin tarjoamia teoreettisia välineitä. Tutkimus julkaistaan samaan aikaan suomeksi ja englanniksi.

Tutkimukseni pyrkii osoittamaan, että kehittyvä teatteritaide on edelleen myös kehittyvää näyttelijäntaidetta. Nykyaikainen, post-draamallinen näytelmäteksti tarvitsee mediumikseen toisenlaista näyttelijää, näyttelemisen ajattelua ja ammattikuvan kriittistä, historiallista tarkastelua.

Tutkimukseni voi myös nähdä tarinana yhden taiteilijan työn muuttumisesta kyseisinä vuosina. Se esittää yhden ehdotuksen taiteellisen tutkimuksen tuleville muodoille: taiteellinen tutkimus ei välttämättä anna selkeitä vastauksia alkuvuosina esitettyihin kysymyksiin, vaan se voi myös esittäytyä kuljettuna matkana, jonka aikana taiteilijan käsitys omasta työstään syventyy. Tämä tarjoaa samalla haasteen myös muille taiteilijoille oman työnsä kriittiseen ja historialliseen tarkasteluun.



Mikko Kanninen 2012