Natalia Buddén vieraili Vaatepuun tiloissa Tampereella. Lainaamon konsepti on Buddénille tuttu, mutta hän ei ole itse käyttänyt sitä.

Vaatelainaamoissa houkuttaa ekologinen ratkaisu kertakäyttökulttuurille – Lainattua voi juhlan lisäksi fiilistellä myös arjessa

Suurimmalle osalle Moreenimedian kyselyyn vastanneista vaatelainaamon tai
-vuokraamon konsepti on tuttu. Vain muutama on kokeillut lainaamista, mutta sen ekologisuus kiinnostaa.

Tampereen Vaatepuulla vierailevalle Natalia Buddénille lainaamon konsepti on hyvin tuttu, mutta hän ei ole itse käyttänyt sen palveluita.
– Pääasiassa ajattelisin, että tarvetta olisi juhlavaatteille, kun vaatetta ei halua hankkia yhtä tilaisuutta varten, hän kertoo.

Ekologisuus ja se, ettei kaikkea tarvitse omistaa, korostuvat myös kyselyssä syiksi, että vaatteita lainaisi tai lainaa. Vastauksissa nousee kiinnostus juhlavaatteiden lainaamiseen, vaikka lainata voi myös säännöllisesti arkeen.

Halukkuus säännölliseen lainaamiseen jakaa vastaajat noin puoliksi. Osa vastaajista perustelee kantaansa. Näistä vastauksista nousee, että arkilainaaminen vaikuttaa työläältä sekä haasteelliselta ja toiminta tuntuu vieraalta. Myös hinta mietityttää muutamia. Osa kuitenkin näkisi lainaamisessa mahdollisuuden vaihtelulle ilman omistamista, eikä halua ostaa omakseen esimerkiksi kallista juhlavaatetta.

Vastaajista vaatelainaamoa tai -vuokraamoa on kokeillut vain noin neljä prosenttia ja hekin harvemmin kuin pari kertaa vuodessa.

Lainattua ekologisesti arkeen ja juhlaan

Kyselyssä noussut halu kestäviin ratkaisuihin painottuu myös käytännössä. Vaatelainaamo Vaatepuun toimitusjohtaja Soile-Maria Linnemäki sekä naisten vaatevuokraamo Bonicin toinen perustaja Kati Kinnari kokevat, että perimmäiset syyt lainaamiseen ovat arvopohjassa.

– Asiakkaat haluavat selvästi tukea kiertotaloutta ja edistää vastuullista kulutuskäyttäytymistä, Kinnari pohtii.

Linnemäki kertoo, että Vaatepuulla lainattavat vaatteet myös valitaan harkitusti kiertotaloutta ajatellen.
– Se haastaa ja on meidän voimavaramme. Siksi ei välttämättä aina voida hankkia sellaista, mitä asiakas toivoo.
Vaatepuulla lainaamisessa korostuu arki ja vapaa-aika.
– Ihminen, jolla on jäsenyys, ei juhli koko ajan. Lainaamisen idean voi tajuta, jos on vaikka aina kivoissa uusissa vaatteissa oleva työkaveri, Linnemäki toteaa.

FAKTA

Kysely vaatteiden lainaamisesta

  • Kyselyyn vastasi 144 henkilöä.
  • Vastanneista yli puolet oli 15–25-vuotiaita ja yli 36-vuotiaita oli alle kymmenesosa. Naisia oli 91 prosenttia, miehiä 6,9 prosenttia ja muita 2,1 prosenttia.
  • Juhlavaatteiden lainaamisesta kiinnostuneita oli noin 98 prosenttia. Arkivaatteita halukas oli lainaamaan noin 14 prosenttia.
  • Vaatelainaamoon ostetaan jäsenyys. Vuokraamalla lainataan yleensä yksittäisiä asuja.

Vaatevuokraamo Bonic lainaa myös netissä. Sieltä lainaaminen toimii verkkovaatekaupan tavoin ja asun voi hakea esimerkiksi Postin noutopisteeltä. Kinnari kertoo sen laajentaneen asiakaskuntaa alueellisesti. Heiltä vuokraaminen painottuu juhlaan.
– Nyt vuokrataan illanistujaisiin ja viikonloppuihin, kun niistä halutaan asuvalinnoilla tehdä spesiaalimpia, Kinnari sanoo.

Bonicilla sekä Vaatepuulla on huomattu, että asiakkailta mietityttää, onko lainaaminen hankalaa. Kysymyksiä nousee esimerkiksi tahraantumisesta ja rikki menemisestä. Kiinnostusta herättävät tarjolla olevat vaatteet sekä uusi konsepti itsessään.

Kertakäyttökulttuuria vastaan

Buddénin mielestä syy lainaamiselle voisi olla esimerkiksi kertakäyttökulttuurin välttäminen. Juhlavaatteiden lisäksi työtilaisuuksiin voisi hänellä lainaamiselle mahdollisesti olla tarvetta.
– Asuun sopivaa asustetta voisin kyllä kuvitella lainaavani, Buddén lisää.

Silja Saukoniemi on asioinut Vaatepuulla reilun vuoden. Lainaushetkellä hänestä on mukava katsella, millaisia uusia vaatteita lainaamosta löytyy. Korona on vähentänyt erilaisten tilaisuuksien määrää, mutta se ei ole vaikuttanut Saukoniemen lainaamisiin.
– Olen sitten fiilistellyt kauniita vaatteita ihan vain kotona, jos ei ole ollut muuta, hän kertoo.

Buddénin eikä Saukoniemen mielestä kaikkea tarvitse omistaa.
– Maailmassa on kauniita vaatteita ja niitä on turha jättää rekkiin roikkumaan, Buddén toteaa.

Lue toimittajan kommentti vaatteiden lainaamisesta täältä.

Katso videolta mitä kerätyille vaatteille tehdään ja miten kierrätys on muuttunut koronapandemian aikana.