Anna Järvisalo matkusti Tampereen ratikalla ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten. Matias Huhtamäki aikoo testata ratikkaa myöhemmin.

Ratikkaliikenteen käynnistymiseen suhtauduttiin gallupissa varovaisen positiivisesti – “Tulee sellaista uutta vibaa Tampereelle”

Moreenimedian gallupiin osallistujista suurin osa oli kokeillut raitiovaunulla matkustamista Tampereella. Kritiikkiä sai ratikkatyömaan vaikutus kevyeen liikenteeseen, meteli sekä ratikkaprojektin kustannukset.

Moreenimedia selvitti gallupissaan kaupunkilaisten kokemuksia ratikasta ensimmäisen virallisen liikennöintikuukauden jälkeen. Gallupiin vastasivat Heidi Hyytiäinen, Jouni Mäenpää sekä Anna Järvisalo ja Matias Huhtamäki.

Kokemukset matkustamisesta ja ratikan vaikutukset kaupunkiin koettiin yleisesti positiivisina, vaikka kritiikkiäkin nousi esiin. Heidi Hyytiäisen mielestä ratikkatyömaat vaikeuttavat kulkemista pyörällä.

– Varsinkin tässä keskustassa ei voi kun tuohon Ratinaan tulla ja sitten joutuu kävelemään.

Jouni Mäenpäätä ratikkatyömaat eivät ole häirinneet merkittävästi. Hän kokeili ratikalla matkustamista ensimmäisen kerran heinäkuussa.

Matias Huhtamäki ei ole vielä kokeillut ratikkaa.  Hän sanoo ratikan olevan Tampereen kulttuurin kannalta hieno asia.

– Tulee sellaista uutta vibaa Tampereelle.

Heidi Hyytiäinen uskoo ratikkaprojektin kustannusten vievän resursseja muilta alueilta, kuten terveydenhuollosta.
Jouni Mäenpää uskoo ratikan olevan hyvä asia Tampereelle.
Matias Huhtamäki käyttää joukkoliikenteen sijaan enemmän omaa autoa. Anna Järvisalo pitää ratikkaa kivana juttuna.

Kuuntele gallup tästä:

Lue gallup tästä:

Miten Tampereen Ratikka on reagoinut palautteisiin? Lue uutinen täältä.

 

Audio source missing