Tampereen yliopiston terveystieteiden dosentti ja surututkija Anna Liisa Ahon mukaan kuolemasta vieraantuminen on todellinen ilmiö nyky-yhteiskunnassamme. Kuoleman siirtyminen perhe- ja kyläyhteisöistä pääosin laitoksiin ja sairaaloihin 1960- ja 1970-luvuilla mahdollisti sen, että se ei lähtökohtaisesti ole osa arkitodellisuuttamme.

Aho toteaa kuitenkin, että nykyään ollaan myös monin tavoin palaamassa käsitykseen kuolemasta luonnollisena osana elämää ja arkea. Esimerkiksi kotisaattohoito on yleistynyt, ja kuolemaa käsitellään yhteisöllisesti muun muassa sosiaalisen median tukiryhmissä.

Ahon mielestä kuolemasta pitäisikin puhua avoimemmin kaikille: esimerkiksi lapsia tulisi pienestä pitäen ottaa mukaan kuolemaan liittyviin tapahtumiin.

Kuolemaa voi käsitellä monin tavoin – myös käytännön järjestelyt auttavat sen kohtaamisessa.

– Esimerkiksi koulujen yhteiskuntaopin tunneilla voitaisiin käsitellä omatahtoa ja testamentin tekemistä siinä, missä veroilmoitustakin.

Ahon mielestä käsitys elämästä syntymän ja kuoleman välisenä ajanjaksona vieraannuttaa meitä elämän rajallisuudesta.

– Elämän pituutta ei voi määritellä, se voi loppua parin kuukauden tai sadan vuoden kuluttua syntymästä. Yhtä hyvin voisimmekin ajatella elämää kuolevaisuutena.

Ahon mukaan kuoleman tiedostaminen tekee elämästä merkityksellisempää.

Kuuntele keskustelu kokonaisuudessaan alta.  Keskustelusta on saatavilla myös tekstiversio.