Marika Holapan analyysi: Venäjän kielen boikotointi ei poista maan hallinnon aiheuttamaa kriisiä

Marika Holappa

Lokakuussa The Voice of Finland -laulukilpailun osallistuja poistettiin kisasta Venäjän kaksoiskansalaisuuden takia. Vaikka kilpailija pyydettiin lopulta takaisin ohjelmaan, osoittivat tapahtumat venäläisiin kohdistuvan vihan ja epäluuloisuuden. Ihmisiltä tuntuu unohtuneen, ettei Venäjän hallinto omista venäläistä kieltä tai kulttuuria.

Päinvastoin, venäjän kielellä on merkitystä kaikille sitä äidinkielenään puhuville, joista isolla osalla ei ole edes minkäänlaisia kytköksiä Venäjään. Siitäkin huolimatta kieli liitetään tällä hetkellä ylikorostuneesti maan hallintoon ja sen levittämään propagandaan.

On ymmärrettävää, että sota saa miettimään uudelleen myös syitä opiskella venäjän kieltä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut venäjän kieltä opiskelemaan hakeneet miettimään alavalintaansa uudelleen. Vaikka hakijamäärissä sota ei näkynyt, eivät kaikki opiskelemaan päässeet lopulta ottaneet paikkaa vastaan. Esimerkiksi Tampereen yliopiston 27 venäjän kielen aloituspaikasta saatiin täytettyä 18 ja Itä-Suomen yliopiston 25 aloituspaikasta 11. Varsinaista hakijaryntäystä venäjän kieli ei ole ennenkään onnistunut synnyttämään, mutta aikaisempina vuosina etenkin Tampereen yliopistossa kaikki venäjän kielen aloituspaikat on saatu pääsääntöisesti täytettyä.

Vaikka ensisijaisesti kieli on tavallisten ihmisten kommunikoinnin väline, on se luonnollisesti myös politiikan työkalu.

Stalinin hallinto muutti kielipolitiikkaa niin, että aiemmin latinalaisilla aakkosilla kirjoitettuja vähemmistökieliä muutettiin kyrillisiksi. Putin teki puolestaan vuonna 2002 päätöksen, jonka mukaan Venäjän virallisten kielten, ja myös tasavaltojen virallisten kielten, aakkosien tulee perustua kyrilliseen kirjaimistoon. Kielten yhtenäistämisellä on pyritty luomaan venäjän kielestä englannin kielen tapaista lingua francaa, maailman kieltä. Historian takia venäjää puhutaankin ympäri maailmaa, etenkin monissa entisissä neuvostotasavalloissa, kuten Ukrainassa.

Sota saa miettimään uudelleen myös syitä opiskella venäjän kieltä.

Myös Venäjän nykyhallinto hyödyntää kieltä politiikan välineenä. Tästä hyvä esimerkki on valtion rahoituksella toimiva Russki Mir eli Venäläinen Maailma -järjestö. Se katsoo tehtäväkseen turvata kaikkialla maailmassa asuvien venäjänkielisten ihmisten kielellinen ja kulttuurinen asema. Kyseiseen ajatukseen vedoten Venäjän hallinto oikeutti Krimin niemimaan miehityksen vuonna 2014. Ilta-Sanomien haastatteleman asiantuntijan mukaan sama aate on myös Putinin syyskuussa hyväksymän ulkopoliittisen doktriinin takana: venäläinen maailma ulottuu Venäjän rajojen ulkopuolelle asti.

On toki kaunis ajatus, että venäjänkieliset kulttuurit tekevät yhteistyötä keskenään ja tukevat toisiaan. Venäjän hallinnolle venäjänkielisen maailman yhtenäisyyden korostaminen on kuitenkin myös väline, jolla se kyseenalaistaa muiden maiden itsenäisyyttä ja pyrkii siten oikeuttamaan esimerkiksi tekojaan Ukrainassa.

Esimerkki tästä muiden valtioiden suvereniteetin kyseenalaistamisesta on myös Venäjän käyttämä lähiulkomaiden käsite, jolla se viittaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntyneisiin valtioihin. Kaikkien venäjänkielisten kulttuurien ja valtioiden niputtaminen samaan kategoriaan vain siis vahvistaa Venäjän hallinnon tapaa kyseenalaistaa muiden valtioiden suvereniteetti.

Katse tulisikin suunnata tulevaisuuteen, ja muistaa, ettei venäjän kieli ole Venäjän hallinnon omaisuutta. Sota tai Suomen liittyminen Natoon ei poista sitä tosiasiaa, että Venäjä on ja pysyy Suomen suurimpana naapurimaana. Vaikka yhteistyö Venäjän kanssa tuntuisikin tällä hetkellä kaukaiselta ajatukselta, tarvitaan venäjän kielen osaajia myös Ukrainan ja ukrainalaisten takia.

Venäjänkielisten ihmisten ja kulttuurien boikotoiminen iskee pahiten tavallisiin ihmisiin. Jos ruokimme Venäjän hallinnon tarinaa venäjänkielisen ja muun maailman vastakkainasettelusta, emme ratkaise sotaa, vaan teemme niin kuin Putin haluaa.

Jutussa on hyödynnetty lähteenä venäjän kielen ja kulttuurin professorin Sanna Turoman haastattelua.