Luonto inspiroi jalometallialan opiskelija Katja Niskasta valmistamaan uniikkeja koruja — nyt niitä ostaa tilaustyönä jo hänen suosikkibändinsäkin

Sulkia, poronsarvia, käpyjä ja kaarnaa: Katja Niskasesta piti tulla sisustusrakentaja, mutta intohimo koruihin veikin mennessään.

Sastamalassa jalometallialaa opiskelevalle Katja Niskaselle, 25, alanvalinta ei tullut salamana kirkkaalta taivaalta. Alun perin sisustusrakentajaksi kouluttautunut Niskanen totesi ensimmäisen kerran alaan tutustuessaan, ettei se ole hänen juttunsa eikä hän aio tehdä perinteisiä kultakoruja.

Korujen tekeminen vei kuitenkin myöhemmin mennessään, kun hän näki, kuinka paljon mahdollisuuksia alalla on itseilmaisuun. Nyt suurimpana tavoitteena edessä siintää toiminimi kultaseppänä.

Katja Niskasen työskentely on välillä pientä näpertämistä isoilla työkaluilla.

Luonto on Niskasen suurin inspiraation lähde. Luonnossa häntä kiinnostaa varsinkin sen erilaiset tekstuurit. Hän valmistaa koruja niin kävyistä, sulista kuin pieneläinten luistakin. Materiaaleja luontoaiheisiin koruihinsa hän metsästää muun muassa keräilijöiden Facebook-ryhmistä. Käpy-avaimenperä on Niskasen suosituimpia tuotteita.

Niskasen suurin saavutus tähän mennessä oli, kun suosikkibändi Korpiklaanin laulaja-kitaristi Jonne Järvelä tilasi häneltä hiuskorun bändin musiikkivideota varten. Niskanen ajatteli viestin tilauksesta tulleen valeprofiililta.

– Ajattelin, että eihän tämä voi olla todellista. Ei sille tunteelle löydy vieläkään sanoja, Niskanen kuvailee.

Kahvinkeittimestä on moneksi.