Toimet sairaanhoidon kehittämiseksi eivät loppuneet hoitajaliittojen palkkasopuun.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on yhä alueita, joissa työn kuormitus on henkilöstön määrään nähden kohtuuton – “Palkkaratkaisu rauhoitti vain akuutin kriisin”

Hoitoalan tulevaisuus on risteyksessä. Taysin hoitotyön johtaja Elina Mattila näkee, että lokakuun alussa toteutunut palkkaratkaisu ei yksinään riitä alan ongelmien ratkaisuksi.

Hoitoalan kriisi toi syyskuun ja lokakuun vaihteessa otsikoihin uhkauksia joukkoirtisanoutumisista ja pakkolaista. Kansan keskuudessa nousi huolia potilasturvallisuudesta samalla kun hoitajaliitot puhuivat orjalaista. Tilanne päätyi lopulta palkkaratkaisuun, joka rauhoitti kiistan. Toimet alan kehittämiseksi eivät kuitenkaan jää tähän.

Hoitajaliitot Tehy ja SuPer kuvailivat Tehyn tiedotteessa sovun syntymistä pelastusrenkaaksi. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sekä SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaativat kuitenkin lisäpanostuksia valtiolta sekä työnantajilta. Puheenjohtajat painottivat myös sitä, kuinka hoitajiin kohdistetut asenteet kiistan aikana eivät unohdu helposti. Sopu ei siis ratkaissut kriisiä, vaan on toivottavasti alku uusille parannuksille.

Tampereen yliopistollisen sairaalan hoitotyön johtaja Elina Mattila näkee palkkasovun rauhoittaneen akuutin tilanteen, mutta tekemistä on vielä paljon.

–  Työvoimapulaa ei ratkaista silmänräpäyksessä. Nyt työ ongelmien ratkaisemiseksi jatkuu entistä voimakkaampana ja tiedämme miten toimia jatkossa, Mattila kertoo.

Hoitotyön ongelmat vaativat systemaattisia muutoksia

Mattila kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä olevan vielä sovunkin jälkeen alueita, joissa työn rasitus on kohtuuton henkilöstön määrään nähden. Taustalla vaikuttaviin asenteisiin ja työkulttuurin ongelmiin tarvitaan pitkällä aikavälillä toteutettavia muutoksia. Mattila mainitsee koulutusorganisaatioiden ja työelämän tiiviin yhteistyön tärkeyden.

–  Opiskelijoille on mahdollistettava sujuva siirtyminen työelämään. Opiskelijalla pitäisi olla aikaisessa vaiheessa käsitys mahdollisista uramahdollisuuksista ja siitä, mitä kaikkea koulutuksella voi tehdä, Mattila sanoo.

Pakkotyölailla mahdollisesti pitkälle kantavat vaikutukset

Tehyn ja SuPerin tiedotteessa sopimusneuvotteluja kuvaillaan hankaliksi ja raskaiksi. Mattila huomioi myös, kuinka asenteet hoitotyötä kohtaan koettiin alalla loukkaaviksi. On kuitenkin vaikeaa nähdä, miten sopimus ja sitä edeltävä kiista vaikuttavat alan houkuttelevuuteen.

–  Uskon, että vapauden rajoittaminen koettiin erityisen loukkaavaksi hoitajien keskuudessa. Aika näyttää, miten palkkasopu vaikuttaa pitkällä tähtäimellä.

 

Mitä Tampereen ammattikorkeakoulun  hoitajaopiskelijat ajattelevat palkkakiistasta ja alan tulevaisuudesta? Lue Moreenimedian gallup aiheesta tästä.