Korkeakouluopiskelija Santeri käyttää psykedeelejä ilmastoahdistukseensa ja kannabista rentoutuakseen – Huumeiden saatavuus on lisääntynyt ja käyttäjäkunta laajentunut

Huumeiden käyttäminen on yleistynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Nykyään käyttäjien keskuudessa on myös korkeasti koulutettuja.

Kannabis, kokaiini, amfetamiini, ekstaasi, sienet, LSD, ketamiini ja ilokaasu. Näitä huumeita Tampereen yliopistossa opiskeleva Santeri on kokeillut. Santerin ensimmäisestä kannabiskokeilusta on kulunut kymmenkunta vuotta. Hän oli tuolloin 18-vuotias.

– Toinen avaa oluttölkin, toinen polttaa kannabista. Monissa piireissä kannabikseen suhtaudutaan kuin se olisi kahvia tai tupakkaa vastaava nautintoaine, joten siihen usein törmää erilaisissa juhlissa ja illanvietoissa, Santeri kertoo.

Nykyään Santeri käyttää vain kannabista ja psykedeelejä, kuten sieniä tai LSD:tä. Kannabista Santeri käyttää rentoutuakseen, kun taas psykedeelejä elämän suurien asioiden pohtimiseen, esimerkiksi ilmastoahdistukseen.

– Minulla on ollut teinistä asti sellainen tunne, ettei nykyinen yhteiskunta ole kestävällä pohjalla. Olen kokenut suurta ahdistusta esimerkiksi ilmastomme tilasta, Santeri sanoo.

Santerin nimi on muutettu, koska hän tahtoo pysyä jutussa anonyyminä asian arkaluonteisuuden takia.

Santeri kertoo kokeilleensa huumeita ensimmäisen kerran 18-vuotiaana kaverin luona.

Kolmannes kokeillut huumeita

Santeri ei kuitenkaan ole ainoa korkeakouluopiskelija, jolle huumeet ovat tuttuja. Moreenimedian kyselyyn vastanneiden korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa lähes 30 prosenttia kertoi kokeilleensa huumeita vähintään kerran. Lisäksi yli puolet kertoi tietävänsä jonkun, joka käyttää huumeita.

FAKTA

Kysely Tampereen korkeakouluopiskelijoiden huumeiden käytöstä

  • Kysely oli avoinna 14.–19.9.2022 välisenä aikana Intranetissä. Vastaajia oli yhteensä 166.
  • Vastaajista 44 prosenttia oli 18–23-vuotiaita, 32 prosenttia oli 24–29-vuotiaita ja loput yli 30-vuotiaita. 70 prosenttia vastaajista oli naisia, 24 prosenttia miehiä ja loput muunsukupuolisia.
  • Lähes 30 prosenttia vastaajista ilmoitti kokeilleensa huumeita. Suurin osa kokeiluista rajoittui yhteen tai muutamaan kokeiluun.

Santerikin on huomannut, että opiskelijoiden keskuudessa on paljon huumeiden käyttäjiä.

– Joskus on tullut entuudestaan tuttu huumekauppias vastaan myös yliopiston käytävällä.

Moreenimedian kyselyn mukaan huumeita kokeillaan yleensä kaverin kanssa ja niitä saa helposti tilattua netistä tai tutun kautta. Moni vastanneista tietää, mistä huumeita saa halutessaan käsiinsä.

– Tutut ovat tarjonneet kannabista ja tiedän, että saisin halutessani ostettua heidän kauttaan, kertoo eräs korkeakouluopiskelija verkkokyselyssä.

– Pimeästä verkosta saa huumeita helpommin kuin alaikäinen kaupasta alkoholia, toinen kertoo.

Myös Santeri kokee, että huumeita saa käsiinsä helposti.

– Huumeet ovat vain kahden sovelluksen ja vartin päässä käyttäjästä. Nykyään ei tarvitse oikeastaan tuntea ketään eikä tarvitse mennä mihinkään piireihin.

Joskus on tullut entuudestaan tuttu huumekauppias vastaan myös yliopiston käytävällä

Santeri

Saatavuus kasvanut

THL:n jätevesitutkimuksen mukaan huumeista erityisesti kokaiinin käyttö on yleistynyt monissa Etelä-Suomen kunnissa. Yksikönpäällikkö Teemu Gunnar THL:ltä kertoo, että huumeiden käyttö on kasvanut Tampereella kymmenen vuoden aikana, mutta verrattuna vuoteen 2020 ja kevääseen 2021 käyttö on vähentynyt Tampereella monien muiden kaupunkien tavoin.

Rikoskomisario Ari Luoto Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että huumeiden saatavuuden lisääntyminen on yksi syy lisääntyneeseen kokaiinin käyttöön.

Huumeiden saatavuuden lisääntyminen on aiheuttanut muutoksia käyttäjäkunnissa. Luodon mukaan käyttäjäkunta on laajentunut esimerkiksi työssäkäyviin.

– Tarjonnan kasvaessa kokaiinia saattavat alkaa käyttämään myös henkilöt, jotka eivät ole aiemmin huumausaineita käyttäneet. Varmasti kysymys on laajemmasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, jossa viikonlopun juhlinnassa käytetään alkoholin sijaan huumausaineita, Gunnar arvioi.

Kannabis yleisin

Moreenimedian kyselyyn vastanneiden keskuudessa yleisin kokeiltu huume oli kannabis. Seuraavaksi yleisimmät huumeet olivat kokaiini, amfetamiini ja ekstaasi.

Kokemukset huumeista ovat kirjavia.

– Olen kokeillut yksin kotona tai kaverin seurassa tajuntaa laajentavia aineita. Kokemukset olivat hyvin mielenkiintoisia ja positiivisia, yksi vastaaja kertoo.

– Kokeilin kerran illanvietossa kannabista ja en pitänyt siitä. Kokeilin, koska monet kaverit käyttävät kyseistä ainetta ja painostus vaikutti tilanteeseen, toinen kirjoittaa.

Aloittaessaan kannabiksen käyttämisen Santeri poltti sitä lähes päivittäin, nyt sen käyttäminen rajoittuu enää vain muutamaan kertaan kuukaudessa. Psykedeelejä Santeri käyttää puolestaan kahdesta neljään kertaan vuodessa.

Vaikka Santeri ei koe enää olevansa koukussa huumeisiin, hän ei haluaisi elää ilman niitä.

– Voisin elää ilman psykedeelejä. Olisin kuitenkin surullinen ja vähemmän kiitollinen, jos en käyttäisi niitä.