Hoitoalalla ennen työskennellyt Johanna Saarenpää irtisanoutui ja on työskennellyt nyt vuoden kirpputori Minipandan myyjänä.

Lastenkirpputorilla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen ja tehdään ekologisia valintoja – “Ihmiset suosivat selkeästi enemmän käytetyn ostamista”

Linnainmaan K-Citymarketissa sijaitseva kirpputori Minipanda tarjoaa käytettyjä lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Edullisten lastenvaatteiden lisäksi kirpputorilla on nähty pomppulinnoja ja hevosajeluita.

Lasten leikkialueen seinää koristavat pandan kasvot. Pöydällä on levällään muistipeli, jota on selkeästi pelattu hetki sitten. ”Haluan tämän äiti! Saanko?”, lapsi huikkaa vanhemmalleen hyllyvälikössä, pidellen vaaleanpunaista, raitahihaista paitaa henkarissa. Äiti lupaa katsoa asiaa, kunhan on ensin sovitettu vaatteita, jotka hänellä on jo kädessään.

Lastenkirppis Minipandassa työskennellessä aikaa kuluu nopeasti, toteaa kirpputorin myyjä ja monitoiminaiseksi itseään kutsuva Johanna Saarenpää, 38. Hoitoalalla sekä pienyrittäjänä lastenvaatteiden kanssa toiminut Saarenpää on nyt työskennellyt Minipandassa vuoden verran.

– Ajattelin alun perin jatkaa yrittäjänä ja halusin jonkun pienen työn siihen rinnalle. Minun piti tehdä ihan muutamia tunteja, mutta nythän minä suurin piirtein asun täällä, hän naurahtaa.

Saarenpään mukaan antoisinta työssä ovat asiakaskohtaamiset ja asiakkaisiin tutustuminen. Haasteiksi hän kuvailee työn iltapainotteisuutta sekä hektisyyttä.

– Moni ei osaa ajatella, että tässä työssä on ihan hirveästi tekemistä. Jotakin voisi tehdä koko ajan tämän hyväksi, mutta johonkin vain täytyy vetää raja.

 

Kirpputorilta löytyy leikkipaikka lapsille.

 
Ekologisuus on in  

Eettisyys ja ekologisuus ovat nousseet viime vuosina entistä enemmän esille vaatteissa ja niiden ostamisessa. Yle uutisoi jo vuonna 2016, kuinka myös  lastenvaatteissa kierrätys ja ekologisuus ovat tulleet entistä olennaisimmiksi teemoiksi.   

Saarenpää kertoo huomanneensa selvästi ekologisuuden ja kierrätyksen suosion nousun työskennellessään kirpputorilla, kun vakioasiakaskunnan lisäksi on alkanut tulla myös enemmän uusia asiakkaita. Yle uutisoi tänä keväänä lastenvaatteiden korkeista hinnoista.

Eettisten syiden ohella hinnat vaikuttavat siihen, miksi entistä useammat lapsiperheet suuntaavat ostoksille kirpputoreille tavallisten lastenvaateliikkeiden sijaan.

– Ihmiset suosivat selkeästi enemmän käytettyjen lastenvaatteiden ostamista. Kun tavallisissa kaupoissa on vain niin kallista, asiakkaat hakevat vaatteet täältä.

Saarenpää toteaa, etteivät esimerkiksi vauvojen vaatteet ehdi kulua juuri lainkaan, koska ne ovat käytössä vain lyhyen ajan. Tämän vuoksi on huomattavasti edullisempaa ostaa lastenvaatteet käytettyinä.

 

Minipandassa myydään esimerkiksi  käytettyjä vaatteita, kenkiä, lasten urheilutarvikkeita ja leluja.

 
Ei mikään peruskirppu  

Saarenpää seisoo kassakoneen vieressä toisella puolella kirpputoria kumartuneena pöydän ääreen ja kirjoittaa arvioita kirpputorissa olleille tet-harjoittelijoille. Tet-harjoittelijat olivat olleet Minipandan pandamaskottien roolissa viikko sitten pidetyillä Minimarkkinoilla. Saarenpää kertoo, kuinka markkinoille oli hankittu pomppulinna ja hevosajeluita lapsia varten. Minimarkkinat ovat yksi esimerkki Minipandan järjestämistä tapahtumista.

Kirpputorilla on nähty myös kuluneen vuoden aikana muun muassa erilaisia kilpailuja, hyväntekeväisyysonnenpyörä ja erinäisiä esittelijöitä. Tapahtumat ovat yksi asia, joka Saarenpään mukaan erottaa Minipandan lastenkirppiksen niin kutsutusti tavallisista kirpputoreista.

– Sitä ei ehkä ihan noilla peruskirpuilla näe, toteaa Saarenpää naurahtaen.

 

Saarenpää kertoo, että Minipanda järjestää paljon erilaisia tapahtumia.

Tapahtumien lisäksi Minipanda tekee hyväntekeväisyystyötä. Kirpputorin ulkopuolella pyöreistä rekeistä löytyy vaatteita, joiden yläpuolelle on asetettu −50 %-lappu.

– Keltaisella merkittyjen vaatteiden tuotot menevät hyväntekeväisyyteen. Pääkohteenamme on nyt ollut Taysin lastensairaalan sisäleikkipuisto.

 

Lastenvaatteet eivät ole käytössä pitkiä aikoja, joten on edullisempaa ostaa ne käytettynä.