– Jääkiekossa on isoin ero, sanoo Urheilumuseon asiantuntija ja tuottaja Matti Hintikka Suomen urheilutasa-arvosta.
Yle kirjoitti syyskuussa verkkosivuillaan, että naisten Liigassa kiekkoilu voi maksaa urheilijalle lähes 3 000 euroa kuussa. Mieskollegat tulevat sen sijaan pelaamisella toimeen.
Irvokkaan rinnastuksen tuo Liigan päätös ottaa kauden 2022–23 palkkalistoilleen seitsemän päätoimista tuomaria viheltämään miesten otteluita. Tulevaisuuden maaliksi asetettiin tuomaroinnin täydellinen ammattimaistaminen.
Hintikka kokee, että tasa-arvon saavuttaminen on eettisesti helppoa mutta käytännössä vaikeasti toteutettavissa.
– Haasteita tulee, kun mietitään urheilua viihdebisneksenä. Miesten puolella liikkuu enemmän rahaa, joten työntekijöille, tässä tapauksessa urheilijoille, maksetaan enemmän.
Suomi yrittää olla urheilussakin tasa-arvon mallimaa. Valtio tukee saavutusten perusteella, ja jalkapallossa maajoukkuepalkkiot ovat samat. Vaikka täälläkin on eroja, ne ovat mikroskooppisia isoon maailmaan verrattuna, missä sama työ sama palkka -periaate on utopiaa.
Esimerkiksi NBA-supertähti, koripalloilija LeBron James tienaa kaudessa ilman sponsorirahoja 48 miljoonaa dollaria. Summa on suurempi kuin naisten WNBA-liigan kaikkien pelaajien palkat yhteensä.
Menestystä ylihyväillään
Naisurheilijoita piinaa yksinkertainen ansaintalogiikan laki: Jos yleisöä ei kiinnosta, mediaa ei kiinnosta. Kun mediaa ei kiinnosta, sponsoreita ei kiinnosta.
– Se on kierre, ja iso kysymys on, mistä kohtaa pystyy katkaisemaan, Hintikka haastaa.
Suomalainen media on ottanut kontolleen nostaa naisurheilijat samalle viivalle miesten kanssa. Kehitystä näkyy muun muassa siinä, että nykyään kerrotaan miestenkin kohdalla sukupuoli ja lajeista pyritään vähintään mainitsemaan naistenkin suoritukset.
Urheilukartalla Suomi on pieni maa, jossa median tapana on ottaa suotu arvokilpailumenestys avosylin vastaan. Hintikan mukaan on kuitenkin ajauduttu vaaralliseen tilanteeseen, jossa ei kunnolla tunnisteta tulosten urheilullisia merkityksiä.
– Tänä vuonna on pärjätty poikkeuksellisen hyvin suositummissa lajeissakin, mutta suorituksia varjostaa tapa juhlistaa kaikkea.
Tästä on kehittynyt tasa-arvokehityksen sokea piste.
Matti Hintikka
Wilma Murron seiväskulta sai oikeutetun huomionsa, mutta Kristiina Mäkelän historiallinen loikkahopea jäi lähes täysin pimentoon, vaikka kilpailu yleisurheilussa on omalla metriluvullaan verrattuna pienempiin, perinteisiin Suomen menestyslajeihin.
– Meillä on muodostelmaluistelussa maailman kaksi parasta joukkuetta, mutta miksi mukana ei ole maailman parhaat taitoluistelijat. Sitten kritisoidaan arvostuksen puutetta, mikä on urheilutasa-arvolle sääli.
Aerobic, joukkuevoimistelu ja cheerleading lukeutuvat samaan kategoriaan. Hintikka näkee selvän syyn, miksi ongelma keskittyy juuri naisten lajeihin.
– Se on helppo tapa nostaa ja kertoa, että upeaa, meillä on menestyviä naisia. Jokainen, joka urheilua seuraa, näkee tämän läpi, ja siksi tästä on kehittynyt tasa-arvokehityksen sokea piste.
Miten tamperelaiset suhtautuvat urheilijoiden palkkatasa-arvoon? Kuuntele gallup täältä.