Opiskelijat ovat palanneet yliopistolle pitkän korona-ajan jälkeen.

Lähiopetukseen palaaminen nähtiin pääosin positiivisena – “Kyllä se on ihan eri fiilis tulla myös kampukselle”

Lähiopetukseen palaaminen on tuonut opiskelijat taas luentosalien penkeille ja tänä syksynä tapahtunut muutos korkeakoulujen arjessa onkin otettu suurimmalta osin hyvillä mielin vastaan, selviää Moreenimedian tekemästä gallupista.

Gallupiin vastasivat kauppatieteiden maisteriopiskelija Siiri Mäki-Soini, tietojenkäsittelyn fuksi Lotte K. ja hallintotieteiden maisteriopiskelija Iida Ansamaa. He näkivät sosiaalisten suhteiden ja yhteisöön kuulumisen olevan tärkeimpiä positiivisia puolia lähiopetuksessa.

– Se, että pystyy näkemään ihmisiä livenä vaikuttaa tosi paljon jaksamiseen, sanoo Lotte.

– Kyllä se on ihan eri fiilis tulla myös kampukselle, mainitsee Siirikin.

Toisaalta opiskelijat kaipaavat koululta joustavuutta, mitä esimerkiksi hybridiopetus aiemmin tarjosi.

–Nyt maisterivaiheessa toivoisi opintojen mukautuvan muuhun elämään, jotta työntekokin onnistuisi koulun ohella paremmin, toteaa Siiri.

Siiri Mäki-Soini suosii hybridi-opetusta, sillä se lisää opiskelujen joustavuutta.
Siiri Mäki-Soini suosii hybridi-opetusta, sillä se lisää opiskelujen joustavuutta.
Lotte K. ajattelee lähiopetuksen olevan erityisen tärkeää fukseille.
Lotte K. ajattelee lähiopetuksen olevan erityisen tärkeää fukseille.
Iida Ansamaa toivoo, että etäopetus olisi mahdollista tarvitseville.
Iida Ansamaa toivoo, että etäopetus olisi mahdollista sitä tarvitseville.

Kuuntele gallup alta tai lue se tästä.

Gallupiin liittyvän puheenaiheuutisen löytää täältä.