Topias Mikkosen kolumni: Journalistin identiteettikriisi – voiko olla ammattitoimittaja, jos ei liity TikTokiin?

Kun olin viiden vanha, tein moniportaisen urasuunnitelman, jonka viimeisillä askelmilla pääsisin unelmatyöhöni toimittajana. Vaikka päiväkoti-ikäinen minäni oli vasta oppinut hiekkalaatikkohierarkian salat, pitkän aikavälin tavoitteeni eivät ole muuttuneet ikävuosien karttuessa. Sen sijaan matkalla kurahousuista yliopistoon maailma ympärillä on ollut mullistuksessa, ja uudet journalistiset villitykset sotkevat suunnitelmiani.

Paljastus – minulla ei ole TikTokia.

Journalismin ammattilaiset ovat perinteisesti toimineet julkisuuden portinvartijoina: toimitukset valitsevat uutiskynnyksen ylittävät tapahtumat, ja muu jää suuren yleisön tietämättömiin. Tämä asema on kuitenkin murtunut, mikä näkyy nykyajan uutisoinnissa. Suosituimpia sosiaalisen median alustoja joudutaan seuraamaan orjallisesti, koska aktiiviseksi toimijaksi oppinut yleisö valitsee mielenkiintonsa kohteen helpommin kevyen viihteen alustoilta kuin perinteisistä medialähteistä. Näin uutisoinnissa keskitytään tylsien teemojen sijasta huvittavien arki-ilmiöiden selostamiseen.

Kuinka pitkään jaksan vastustaa TikTok painetta?

TikTok on noussut räjähdysmäisesti tällaiseksi trendipankiksi. Tällä hetkellä sitä käyttää yli puolitoista miljoonaa suomalaista, joista suurin osa on 15–24-vuotiaita. Tulee aika, kun suuret ikäluokat eivät enää pidä paperilehtiä hengissä. Silloin somemaailmassa kasvanut nuoriso on siinä iässä, että päivän meemipläjäys ei riitä vastuulliseen arkitiedon saantiin. Samalla ennennäkemättömät uutuussovellukset jättävät nykypäivän suosikit historiaan.

Kauan sitten unelmoin, että olisin saanut nauttia journalistisesta työstä, jossa pääsen ruotimaan yhteiskunnallisia ongelmia. Kun suosituimmat artikkelit kertovat hiusrajahoidoista ja kissanpentujen manikyyrirutiineista, ei journalismi olekaan ehkä sitä, mitä luulin.

TikTok yksi, kirjoittaja nolla.