Virtsarakontulehdus. Söisikö tämän vuoden kuudennen liuskan antibiootteja vai joisiko litratolkulla karpalomehua?
Mahdollisuus jakaa vastuuta omasta terveydestä asiantuntijan, eli tässä tapauksessa lääkärin kanssa, tuntuu turvalliselta ja lohduttavalta. Minuun on uurrettu syvä uskomus siitä, että lääkäri tietää enemmän ja osaa minua paremmin.
Lääkärikäynnin keskimääräinen kesto on 20 minuuttia. Omalla kohdallani se on 7 minuuttia, jonka aikana kerkeän hädin tuskin sanomaan nimeni ja henkilötunnukseni sekä pissaamaan purkkiin.
Aika ei riitä huomioimaan geenejäni, elinympäristöäni tai mieleni hyvinvointia. Se ei riitä tarjoamaan mitä kuuluu -kysymystä, saati kuuntelemaan vastausta. Se riittää ainoastaan saamaan saman ICD10-koodin tautiluokituksen kuin sadat tuhannet muutkin virtsatieinfektiosta kärsivät potilaat.
Lääketieteellisiä suosituksia kritisoidaan siitä, että ne on laadittu väestötasolla, eivätkä siksi ota huomioon potilaan yksilöllisiä taustoja ja tarpeita. Terveydenhuollon ammattilaisilla sen sijaan ei kerta kaikkiaan ole tarpeeksi aikaa perehtyä yksilöön tämän vaatimalla ja ansaitsemalla tasolla.
Tässä on jo muutama selitys sille, miksi ihmiset hakeutuvat vaihtoehtohoitojen piiriin. Apu saa uuden merkityksen, kun se tarkoittaa muutakin kuin seitsemän minuutin vastaanottokäyntiä ja muutamaa uutta pilleripurkkia.
Apu tarkoittaa ammattilaista, jolla on aikaa. Apu tarkoittaa hoitomuotoa, joka on valittu huomioiden juuri minut. Apu tarkoittaa turvallisuutta, lohtua ja mitä kuuluu -kysymyksiä. Apu tarkoittaa tapaamista, joka päättyy sanoihin ”nähdään ensi viikolla”.
Tarkoitus ei ole reunustaa vaihtoehtohoitoja kultaisilla reunuksilla ja pelastavan enkelin siivillä. Poikki mennyt jalka ei todennäköisesti parane suolahuoneessa istumalla eikä syöpä joogaamalla. Tutkija Pia Vuolannon vuoden 2020 tutkimuksen mukaan vaihtoehtohoidoista on kuitenkin hyötyä, ja esimerkiksi kiropraktiikkaa käyttäneistä 90 prosenttia kokee saaneensa siitä apua.
Lääketieteellä on yhteiskunnassamme ansaittu ja vahva asema, eikä sitä pidä lähteä korvaamaan. On kuitenkin aika raottaa ovea hiukan ja sallia vaihtoehtohoitojen tarjoama apu. Näin avautuisi ovi myös tulevaisuudelle, jossa yksilön terveyden kokonaisvaltaisempaan huomioimiseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn olisi enemmän resursseja.
Mahdollisuuden sijaan vaihtoehtohoidot nähdään uhkana, johon perinteinen lääketiede on vastannut puolustautumalla ja auktoriteettia ottamalla. Vuolannon tutkimuksesta selviää, että todellisuudessa vaihtoehtohoidot eivät vaaranna lääketieteen asemaa, vaan niitä käytetään rinnakkain virallisten terveyspalveluiden kanssa.
Apu tarkoittaa turvallisuutta, lohtua ja mitä kuuluu -kysymyksiä. Apu tarkoittaa tapaamista, joka päättyy sanoihin ”nähdään ensi viikolla”.
Suomessa meille annetaan oikeus vapauteen ja päätösvaltaan omaa kehoamme koskevissa asioissa. Näen tämän vapauden kuitenkin vaillinaisena, sillä liian usein sitä varjostaa vaara tuomitsevan silmän alle joutumisesta. Rajoittuneesta ja asenteellisesta ilmapiiristä kielii esimerkiksi vaihtoehtohoitojen saamat julkiset kutsumanimet: huuhaa ja humpuuki.
Harrastanko minä nyt sitten huuhaata, jos päädyn karpalomehuun?
Valinta antibioottien ja karpalomehun välillä liittyy jollain tasolla myös yhteiskunnassamme kasvavaan luonnonmukaisuusajatteluun ja teollisuuskehityksen vastustamiseen. On ajan trendi kokeilla erilaisia luonnontuotteita ja pyrkiä sen myötä välttämään kemikaalisia aineita ja lääkkeitä.
Ajattelen, että satojen tuhansien lääkereseptien vuosittainen myöntäminen on yksi syy sille, ettei yhteiskuntamme voi hyvin. Kannatan itse holistista terveysfilosofiaa, jonka mukaan ruumiin, mielen ja sielun terveys ovat yhteydessä toisiinsa. Siksi en myöskään usko, että monesti ainoastaan oireisiin reagoivilla pillereillä päästään pureutumaan sairauksien moniulotteisiin lähteisiin. Lääkkeet ovat tehokkaita, mutta vain osa siitä, mitä tarvitsemme.
Toivoisin, että vaihtoehtohoidot saataisiin lähitulevaisuudessa valtavirtaistettua osaksi maamme terveydenhoitojärjestelmää niin, että jonain päivänä molempia kenttiä harjoittava ammattilainen ei olisi enää osa vähemmistöä.
Eivätkö lääketiede ja vaihtoehtoiset hoitomenetelmät mahtuisi samalle jalustalle ilman, että osapuolet ovat toisiaan töniviä kilpailijoita ja pelin nimi on kukkulan kuningas?
Jutussa on hyödynnetty tutkija Pia Vuolannon haastattelua sekä Minni Malhotran TED-talkia.