Kun Teemu Haapaniemi ja hänen vaimonsa ryhtyivät viime keväänä K-Market Kissanmaan kauppiaiksi, myymälään saapui itsepalvelukassa. Tällä hetkellä noin 15 prosenttia heidän asiakkaistaan suosii itsepalvelukassaa, mutta osuuden toivotaan kasvavan entisestään. "Olen huomannut, että osa asiakkaista menee jopa mieluummin itsepalvelupisteelle. Se auttaa myyjää työssään, sillä muihin työtehtäviin jää enemmän aikaa", Haapaniemi kertoo.

Miten käy kassamyyjän, kun itsepalvelu lisääntyy? – ”Aika näyttää, väheneekö tekijöiden tarve”

Itsepalvelumyynti kätevöittää arkeamme, mutta säilyvätkö alan työmahdollisuudet ennallaan? Pamin asiantuntijan mukaan murrokseen on tärkeää varautua, mutta parhaimmillaan itsepalvelu voi helpottaa myyjän työtä.

Nykyisin moni meistä suuntaa ostoksineen itsepalvelukassalle tai tilaa hampurilaisaterian kosketusnäytöltä.

Tämä on seurausta siitä, että palvelualat automatisoituvat. Tuore esimerkki ilmiöstä on Helsingin yliopiston Viikin kampukselle lokakuussa avattu miehittämätön R-kioski.

R-kioskin viestintäsuunnittelija Anna Erikssonin mukaan uuden mallin suurin etu asiakkaalle on itsepalvelun nopeus ja helppous.

– Ladattuaan sovelluksen ja luotuaan käyttäjäprofiilin asiakas voi käydä ostamassa välipalan tai juotavan muutamassa sekunnissa.

R-kioski Go! -konsepti ei ole korvaamassa totuttua kioskimallia, vaan se on Erikssonin mukaan pikemminkin uusi aluevaltaus ja eräänlainen testilaboratorio.

R-Kioskin Eriksson voisi nähdä ketjun itsepalvelumyymälöiden leviävän tulevaisuudessa myös Tampereelle: ”Jos Tampereen yliopistolta löytyisi sopiva tila keskeisellä sijainnilla, niin se voisi kyllä teoriassa sopia R-kioski Go:n paikaksi.” Päätöksiä uusista avauksista ei olla kuitenkaan tehty. Kuva: R-Kioski

Alan houkuttavuus voi kärsiä

Yleinen huolenaihe teknologian kehityksessä on se, onko ihmistyövoimalle enää tulevaisuudessa tarvetta. Palvelualojen ammattiliitto Pamin sopimusasiantuntija Ville Filppulan mukaan murrokseen on hyvä varautua. Vastedes esimerkiksi hyllyjen täyttöön tai it-puolelle voidaan tarvita enemmän henkilöstöä.

– Mikäli itsepalvelu lisääntyy ja työvoiman tarve kohdistuu hyllytykseen, alan houkuttavuus voi kärsiä.

Filppula sanoo, että automatisaation vaikutusta työpaikkojen määrään on vaikea arvioida. Hän muistuttaa, että on tiettyjä tehtäviä, joihin tarvitaan ihmistä. Itsepalvelu ei ulotu alkoholin myyntiin, Veikkaus-palveluihin tai passien luovutukseen.

– Tehtävät ainakin muuttuvat. Aika näyttää, väheneekö tekijöiden tarve.

Työtehtävien muuttuminen voi olla työntekijälle stressaavaa, Filppula pohtii. Uudenlaisten järjestelmien käyttöönotto vaatii työntekijöiltä kykyä oppia uutta ja omaksua tietoa. Tämä voi johtaa palvelun laadun heikentymiseen. Osa tekijöistä on jo kasvanut murroksen mukana, mutta iäkkäämmällä kaupan väellä voi olla totuttautumista siihen, että työnkuva muuttuu teknisemmäksi.

Vievätkö koneet työpaikat?

Filppula ei usko, että kassamyyjän työtehtävä tulisi kokonaan poistumaan. Hän ei näe automatisaatiota pelkkänä uhkakuvana.

– Parhaimmillaan voi myös tulla muutoksia, jotka keventävät työntekoa. Työurat voivat jopa pidentyä, Filppula sanoo.

Uutta kioskikonseptia testaava R-kioski-ketjukaan ei harkitse ihmistyövoimasta luopumista. Miehittämättömän kioskin on tarkoitus tarjota palvelua paikoissa, joissa myynti ei ole riittävän suurta normaalille kioskille, mutta tarvetta kuitenkin esiintyy.

– Iloinen ja henkilökohtainen palvelu on tärkeimpiä voimavarojamme. Siitä emme aio luopua jatkossakaan, Eriksson toteaa.

Halutaanko Tampereella asiakaspalvelua vai suunnataanko itsepalvelukassalle? Kuuntele gallup täältä.