Mari-Katri Lempinen ja Emmi Erkkilä toimivat sateenkaarinuorisotyöntekijöinä Kaarevassa

“Täällä jokainen voi olla sitä mitä haluaa” – Sateenkaarinuorisotila Kaareva on paikka, jossa löytyy tilaa moninaisuudelle

Tampereen keskustassa Otavalankadulla on paikka, jonne jokainen on tervetullut omana itsenään. Suomen Punaisen Ristin tiloissa toimiva nuorisotila Kaareva lupaa turvallisen tilan sateenkaarinuorille ja kaikille asiasta kiinnostuneille.

Kaksi ja puoli vuotta sitten perustettu Kaareva on osoittanut, että myös Tampereella sateenkaarinuorisotyölle on palava tarve. Avajaispäivää vietettiin 70 hengen voimin, ja joka maanantai tiloihin löytää uusia nuoria.
Sateenkaarinuorisotyöntekijä Mari-Katri Lempinen on ollut mukana Kaarevan toiminnassa alusta asti. Lempisen mukaan nuorilta tulee paljon yhteydenottoja, ja mielen päällä on myös todella kipeitä ja suuria asioita.

– Tarve sateenkaarinuorisotyölle on todella kova.

Lempistä motivoi työssään etenkin nuoret ja asian tärkeys.

– Se, että pystyy olemaan turvallinen aikuinen, on tosi motivoivaa ja tärkeää, Lempinen sanoo.

Kaareva on suunniteltu yhteistössä Pirkanmaan Setan, Ahjolan Setlementin Tyttöjen Tuvan ja Poikien Tuvan sekä Suomen Punaisen Ristin Tampereen Osaston kanssa.

Lempinen kertoo, että sateenkaarinuoret voivat paljon huonommin kuin muut nuoret, ja syrjinnän uhka on suuri. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2019 teettämän kouluterveyskyselyn mukaan  mielialaan liittyvät huolet ovat sateenkaarinuorilla lähes kaksi kertaa muita nuoria yleisempiä. Tulokset osoittavat myös, että sateenkaarinuoret eivät saa tukea ja apua ongelmiinsa yhtä paljon kuin muut nuoret. Sateenkaarevuus on Lempisen mukaan asia, josta nuoret eivät välttämättä uskalla puhua edes ammattilaisille, sillä syrjinnän riski on edelleen olemassa.

Vaikka Kaarevassa on monenlaista toimintaa erilaisista teemailloista bingoon ja kilpailuihin, nuoret toivovat eniten turvallista paikkaa, jossa saa vertaistukea ja ohjaajien apua. Mahdollisuus hengailla kavereiden kanssa turvallisessa paikassa on nuorille tärkeää.

Kaarevassa voi muun muassa askarrella ja pelailla.

Nuorten mukaan parasta Kaarevassa on se, että jokaiselle on edes viisi tuntia viikossa, jolloin voi tulla turvalliseen tilaan. Kaarevassa saa olla oma itsensä, eikä tarvitse miettiä mitä muut ajattelevat.

Luottamusta lisää myös se, että Kaarevassa noudatetaan turvallisen ja yhdenvertaisen tilan ohjeita. Säännöt ovat selkeitä, eikä tilassa hyväksytä minkäänlaista häirintää tai syrjintää.

Aluehallintoviraston myöntämä jatkorahoitus on poikinut suunnitelmia tulevaisuutta varten. Suunnitelmissa on toteuttaa muun muassa kunnon Pride-juhla ensi kesänä, erilaisia teemailtoja sekä sateenkaaridisko. Lempinen toivoo, että Kaarevan tiloja voidaan laajentaa ja tehdä entistä turvallisemmaksi.

Tavoitteena on sateenkaariystävällisempi Tampere, pikkuhiljaa.