Koronarokotuksia vastustava mielenosoitus Helsingissä 18.9.2021

Yleisötapahtumia järjestetään taas, mutta koronapelko voi pitää ihmisiä kotona – “Koronaturvalliset tapahtumat ovat mahdollisia”

Väitöskirjatutkijan mukaan monella on yhä aiheellista pelkoa koronasta.

Kokoontumisrajoitukset on poistettu käytöstä Pirkanmaalla, mutta moni saattaa silti jättää yleisötapahtumat väliin. Merkittävä osa ihmisistä pelkää yhä koronaa, mikä käy ilmi esimerkiksi Helsingin Sanomien elokuussa julkaistussa kyselyssä.

Sosiaalitieteiden väitöskirjatutkija Matti Heino Helsingin yliopistosta on tietoinen huolesta.

– Rajoitusten purkaminen ei välttämättä tarkoita, että väestö lakkaisi noudattamasta niitä. Kansalaiset eivät harkitse vain rajoituksia päättäessään yleisötapahtumiin menosta, vaan he ottavat huomioon myös oman terveytensä.

Koronaturvallisuus paranemaan päin

Tampereen kaupungin SURE-hankkeen TAMK:in osahankkeen projektipäällikkö Petri Murtomäki ymmärtää pelot ja myöntää, ettei koronaturvallisuutta ole aina otettu huomioon suuria tapahtumia järjestäessä.

– Kaikki varmasti muistamme Venäjän jalkapallofanien koronatartuntojen ryppään.

Hän kuitenkin muistuttaa, että terveysjärjestelyt ovat parantuneet merkittävästi viimeisen puolen vuoden aikana. Murtomäki nostaa esimerkiksi Jukolan viestin, johon osallistui tuhansia ihmisiä ja jossa ei ilmennyt yhtäkään koronatartuntaa.

– Tapahtumissa kiinnitetään nykyään enemmän huomiota turvaväleihin ja koronatestaukseen.

Tapahtumia voi järjestää myös turvallisesti

Helsingin Sanomien kyselyssä nousi esille myös yksinäisyyden pelko. Moni välttää yleisötapahtumia terveysriskin vuoksi, mutta monella on myös tarve nähdä muita ihmisiä ja palata normaaliin elämään. Heino painottaa, ettei koronaturvallisuus poissulje yleisötapahtumia.

– Eivät ihmiset pelkää suuria yleisötapahtumia, jos niissä ei ole vaaraa. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa suuria yleisötapahtumia on voitu järjestää jo hyvinkin kauan.

Murtomäki uskoo, että on täysin mahdollista tehdä tapahtumista turvallisia kaikille. Hän väläyttää koronapassia, turvavälejä ja vähennettyä yleisömäärää hyvinä vaihtoehtoina.

– Kunhan turvallisuusjärjestelyt ovat kunnossa, en näe miksei jokainen itsensä terveeksi tunteva voisi osallistua yleisötapahtumiin hyvällä omatunnolla.

Haluavatko tamperelaiset osallistua yleisötapahtumiin? Kuuntele gallup tästä.