Juulia Jaakolan kolumni: Se iänikuinen mutta – Miksi kehopositiivisuus halutaan yhä ymmärtää väärin?

Tammikuussa törmäsin Ylen uutiseen, jossa lääketieteen professori Juhani Knuuti kertoi kantansa erilaisiin terveyttä koskeviin väittämiin. ”Lihavuus ei ole terveysongelma”, oli yksi väittämistä, jonka tämä asiantuntija tietenkin ampui alas välittömästi. Kommentissaan hän mainitsi kehopositiivisuuden, joka on ilmiönä tärkeä, mutta sen varjolla ei missään nimessä tule unohtaa lihavuuden aiheuttamia terveysriskejä.

Se iänikuinen mutta.

Tehdään tämä nyt selväksi: kehopositiivisuus ei kiellä lihavuuden terveysriskejä eikä ihannoi ylipainoisuutta. Se on tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia ajava liike, jonka päämääränä on saada jokainen tuntemaan itsensä hyväksytyksi tässä yhteiskunnassa, oli keho minkä kokoinen tahansa.

Olen kerrassaan kyllästynyt lukemaan mediasta ja kommenttipalstoilta ihmisten ”huolestuneita” kannanottoja kehopositiivisuuden tavasta sivuuttaa lihavan ihmisen aiheuttamat ongelmat itselleen ja yhteiskunnalle. Usein nämä kommentit ovat suorastaan läskivihamielisiä. Niillä ei edistetä yhdenkään ylipainoisen tietä kohti hyvinvointia.

Keskusteltaessa kehopositiivisuudesta ja terveydestä unohdetaan usein myös se, että pelkästään ulkomuoto ei kerro kenenkään terveydestä yhtään mitään. Ylimääräiset kilot eivät suoraan ole mikään kuluerä, johon veronmaksajien eurot hukkuvat. Lähinnä kilot ovat taakka kantajalleen, koska ihmiset ympärillä eivät hyväksy niitä. Uskallan väittää, että itsensä rakastaminen edistää hyvinvointia huomattavasti enemmän kuin laihduttaminen keinolla millä hyvänsä.

Olisi korkea aika oppia puhumaan kehopositiivisuudesta niin kuin siitä kuuluukin puhua – siis muuna kuin terveyskysymyksenä.

On ok olla minkä kokoinen tahansa, ilman mitään muttia.