Ravintolapäälikkö Tuija Anttila Juveneksen Yliopiston Ravintolasta uskoo, että take away -ateriat ovat tulleet jäädäkseen.

Opiskelijaravintolat kantokykynsä äärirajoilla – ”Taistelemme tällä hetkellä tulevaisuutemme ja henkilökunnan työpaikkojen puolesta”

Moreenimedian tekemä kysely korkeakouluopiskelijoille paljastaa, että lähes 76 prosenttia vastaajista on vähentänyt opiskelija-aterioiden syömistä korona-aikana. Opiskelijaravintoloille tämä on merkinnyt lomautuksia ja taistelua eloonjäämisestä.

Tampereen pääkampuksella sijaitsevan Yliopiston ravintolan ravintolapäällikön Tuija Anttilan mukaan heidän 18 työntekijästään 14 on tällä hetkellä lomautettuna.

– Tietenkin se, kun ihmiset ovat lomautettuna, niin se esimiehen jaksamiseen aina välillä vaikuttaa. Sitä suree ihmisten lomautusaikaa.

Yliopiston ravintola kuuluu Juvenes Oy:hyn, ja se on Tampereen ylioppilaskunnan omistama. Toimitusjohtaja Päivi Lindénin mukaan asiakasmäärät ovat romahtaneet kolmannekseen verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Pahin aika oli kuitenkin viime keväänä, jolloin lähes kaikki Juveneksen ravintolat olivat koronarajoitusten vuoksi suljettuina.

– Taistelemme tällä hetkellä tulevaisuutemme ja henkilökuntamme työpaikkojen puolesta, kertoo Lindén.

Koronarajoitusten lisäksi myös etäopetus on aiheuttanut asiakasvirtojen hidastumista. Moreenimedian tekemä kysely korkeakouluopiskelijoille kertoo samaa tarinaa. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että juuri kontaktiopetuksen puutteen vuoksi opiskelijaravintolassa syöminen on jäänyt vähemmälle. Osa vastaajista oli lopettanut korona-aikana opiskelijalounaan syömisen kokonaan.

– Syön opiskelijalounaan enää noin kerran viikkoon lähiopetuspäivänä. Etäopetuksessa ei tule syötyä muualla kuin kotona. Ennen koronaa söin joka päivä opiskelijalounaan, kirjoittaa yksi opiskelija.

Myös koronatartunnan pelko oli joidenkin vastaajien kohdalla vähentänyt opiskelijaruokalassa asiointia:

– Jos päivä on lyhyempi, niin en jää koululle syömään täyteen ruokalaan, koska turvavälit eivät toteudu.

 

FAKTA

Kysely opiskelijalounaan hinnankorotuksesta

  • Moreenimedian kysely jaettiin sähköpostitse Suomen korkeakouluihin.
  • Kaikki korkeakoulut eivät laittaneet kyselyä jakoon opiskelijoille.
  •  Kysely jaettiin myös Tampereen yliopiston intranetissä.
  •  Vastausaika oli 10.–17.11.2020.
  • Kyselyyn vastasi 953 henkilöä.
  • 53,7 % vastaajista opiskeli Kuopiossa.
  • 70,1 % vastaajista oli naisia.

Korona näkyy opiskelijan kukkarossa myös opiskelija-aterian hinnassa

Tämän vuoden elokuussa Kela nosti ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen opiskelija-aterian enimmäishintaa. Tämän seurauksena  hinta nousi enintään 3,06 euroon.

– Korotuksella on turvattu monipuolinen ateriavalikoima ja ruoan laatu. Korotuksella on katettu myös koronapandemian leviämisen estämiseksi lisääntyneiden ja moninkertaistuneiden viranomais- ja  hygienia-, ja suojaus-, sekä rajoittamisvaatimusten synnyttämää lisätyötä, viestintää sekä materiaali- ja ainekäyttöä, kertoo Lindén.

Hänen mukaansa Juveneksella opiskelija-aterian hinta jouduttiin korottomaan maksimiin, jotta heidän opiskelijaravintolansa saatiin ylipäänsä avattua ja toimimaan koronarajoitusten jälkeen. Lisäksi hinnannousuun vaikutti korkeakoulujen päätös jatkaa etäopetusta.

– Päätöksen vaikutus opiskelijaravintolatoiminnan talouteen oli dramaattinen, sillä toiminnan kannattavuus perustuu suuriin volyymeihin.

Korona-aika voi nostaa hintoja tulevaisuudessa

Koronarokotteen tulo saattaa kestää vielä pitkälti ensi vuoteen, ja epäilyjä kolmannen aallon tulosta on jo esitetty. Opiskelijaravintoloiden koettelemukset eivät siis näillä näkymin ole läheskään ohi.

– Entiselleen ei varmaan enää palata. Ehkä sitten tulee sellainen uusi normaali ja mietitään uusia toimintamalleja, kertoo Tuija Anttila.

Päivi Lindén toivoo, että opiskelijaravintoloiden ahdinkoa lievitettäisiin ja pitkään kestäneen korona-ajan myötä syntyvää kustannusnousua kompensoitaisiin tulevaisuudessa tasapainotetusti. Hänen mielestään enimmäishinnankorotuksia ja ateriatuen nostoa pitäisi tarkastella jatkossa samanaikaisesti vuosittain.

– Näin todennäköiset kustannustason muutokset ja niiden myötä syntyvä hinnankorotuspaine eivät heikentäisi opiskelijoiden mahdollisuutta päivittäiseen ruokailuun tai laskisi ruoan tasoa.