Oona Sellman on ollut erossa eteläkorealaisesta miehestään jo lähes 10 kuukautta koronan tuomien matkustusrajoitusten takia.

Koronapandemia on vaikeuttanut matkustamista, mikä tekee eri maissa asuvien seurustelukumppanien elämän tuskalliseksi – ”Aiheuttaa suunnatonta ahdistusta, kun ei tiedä, milloin ollaan taas yhdessä”

Maiden välillä matkustamista on vaikeutettu merkittävästi ja jopa tehty mahdottomaksi koronan takia. Maailma on yhä kansainvälisempi ja täten monet perheet ovat jakautuneet eri maiden välille. Läheisten erottaminen toisistaan aiheuttaa ahdistusta ja pelkoa.

Korona on vaikeuttanut läheisten luo matkustamista. Moreenimedia teetti kyselyn suomalaisille, joilla asuu perheenjäseniä tai läheisiä eri maassa kuin missä he itse asuvat. Kaikista vastanneista 96,6 prosenttia kertoo koronan vaikeuttaneen tai estäneen perheenjäsenen tai läheisen luokse matkustamisen. Vastanneista 13 prosentilla kumppani asuu eri maassa kuin he itse.

Fakta

Kysely eri maissa asuvien perheenjäsenten ja läheisten näkemisestä

  • Kysely jaettiin yli 30 Facebook-ryhmässä, joissa on ulkomailla asuvia suomalaisia
  • Kyselyyn tuli 1 354 vastausta
  • Vastaajista 88 prosenttia oli naisia, 11 prosenttia miehiä ja 1 prosentti muita
  • Vastaajista Suomessa asuu 350
  • 99 prosentilla vastaajista asuu eri maassa kuin joku perheenjäsen tai läheinen

Yksi heistä on Oona Sellman, joka on seurustellut eteläkorealaisen kumppaninsa kanssa kolme vuotta. Maaliskuussa koronaviruksen alettua levitä pari ei päässyt enää näkemään toisiaan.

– Tarkoitus oli alkaa muuttaa Etelä-Koreaan, mutta lentoni peruuntuivat ja rajat menivät kiinni. Suunnitelmana on ollut muuttaa yhteen pitkän etäsuhteen jälkeen.

Lain mukaan Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu.

Mutta vaikka suomalaisella on oikeus lähteä Suomesta, muilla valtioilla ei ole velvollisuutta päästää häntä maahan. Maaliskuussa koronakriisin alettua Suomeen pääsy evättiin Suomen kansalaisten seurustelukumppaneilta, joita ei lain mukaan lasketa perheenjäseniksi. Näistä syistä monet parit eivät ole nähneet toisiaan kuukausiin.

Kun tilanne ymmärrettiin, rajat avattiin

Kriisin alussa syntyi maailmanlaajuinen Love is not tourism -liike, jossa painotetaan sitä, että rajojen sulkeminen turismilta on tarpeellista, mutta rakkaus sen sijaan ei ole turismia.
Sellman on osallistunut aktiivisesti liikkeen kampanjointiin, jonka tavoitteena oli rajojen avaaminen seurustelukumppaneille.

– Keväällä ja kesällä useampi sata suomalaista lähetti aktiivisesti viestejä päättäjille. Jos kukaan ei olisi lähettänyt, en usko, että rajoja olisi avattu.

Muualla asuville seurustelukumppaneille rajat avattiin 15. kesäkuuta Schengen-maiden osalta, ja 10. elokuuta lähtien kumppanit pääsivät Suomeen kaikkialta maailmasta.

Rajavartiolaitoksen rajaturvallisuusasiantuntijan Tomi Kivenjuuren mukaan koronan alkaessa ei kyetty huomioimaan kaikkia mahdollisia tarpeita. Jälkeenpäin rajoituksia on poistettu portaittain.

.

Matkustaminen on teoriassa mahdollista, mutta silti käytännössä monelle mahdotonta

Nyt Suomen rajat ovat avoinna suomalaisten seurustelukumppaneille, mutta se ei silti tarkoita, että matkustaminen olisi monelle mahdollista.

Monien kyselyyn vastanneiden sekä Sellmanin mukaan useissa Suomen suurlähetystöissä viisumipalvelut eivät ole auki. Jos kumppani ei pysty matkustamaan Suomeen viisumivapaasti, tuleminen on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta.

Matkustamista vaikeuttaa myös karanteeni, johon voi joutua maahan saapuessa. Tällä hetkellä noin 70 prosentissa maista on mahdollista joutua karanteeniin. Jos siis matkustaa vierailulle maahan, karanteeniin joutuu kahteen kertaan – lähtiessään ja palatessaan.

Myös matkustamiseen liittyvät lisääntyneet kulut vaikeuttavat kumppanin tapaamista. Monien lentojen hinnat ovat kallistuneet koronan aikana, ja useaan maahan matkustaessa karanteenin järjestää valtio, jolloin siitä voi joutua maksamaan jopa tuhansia euroja.

Miltä tuntuu epävarmuus siitä, milloin toista pääsee näkemään uudelleen?

Sellmanin oli tarkoitus lähteä maaliskuussa Etelä-Koreaan. Hänen lentonsa peruuntui ja vielä kesälläkään hän ei tiennyt, milloin näkisi kumppaniaan. Sellmanin kaveri kuvasi tätä varjoksi entisestä.

– En jaksanut istua, makasin vain ja laihduin viisi kiloa. Kesä oli rankka. Olo helpotti vasta, kun sain suunnitelman, että haen kouluun Etelä-Koreaan ja sitä kautta saisin opiskeluviisumin.

Samassa maassa pidempään asuminen vaatii viisumin, jonka voi saada työ-, opiskelu- tai parisuhdeperusteella. Kahden ensimmäisen saaminen voi olla vaikeaa, sillä ensin tulee saada koulu- tai työpaikka. Kolmas hyväksytään lähinnä vain, jos kyseessä on avioliitto.

– Sitä kuulee ihmisten ihmettelevän, ovatko parit ihan tosissaan, jos he ovat menneet tosi aikaisin naimisiin, vaikka eivät ole asuneet yhdessä vielä pitkään. Totean siihen vaan että eivät kansainväliset parit voi oikein asua yhdessä, elleivät he ole naimisissa, kertoo Sellman.

Sellman lähti marraskuun ensimmäisellä viikolla opiskeluviisumin turvin Etelä-Koreaan. Sieltä hän ei aio tulla Suomeen ennen kuin on naimisissa kumppaninsa kanssa, sillä hän haluaa varmistaa pääsevänsä vielä takaisin.

Oona Sellman näkee tulevaisuutensa valoisana. Muuttaminen ja pakkaaminen on jo käynnissä, ja pian hän pääsee taas halaamaan kumppaniaan.

 

Lue Mira Kokon kommentti vastaajien kokemuksista ja matkustusrajoituksista täältä.