Esko Kykkäsen kommentti: Koronauutisointi rasittaa lukijaa, mutta on tarpeellista

Koronaviruspandemia on koetellut meitä jo reilun puolen vuoden ajan. Koko maailmaa järisyttänyt tauti on ymmärrettävästi vienyt paljolti tilaa myös lehtien sivuilta. Mediassa on pyöritelty niin kansanedustajia kuin tutkijoita, ja kaikkien lausuntoja syynätään pilkuntarkasti päivästä toiseen. Koronasta jatkuvasti lukeminen ja kuuleminen alkaakin ymmärrettävästi väsyttää osaa lukijoista.

Jatkuva kauhukuvien maalailu tuottaa ahdistusta ja tuskaa, joiden kanssa on vaikeaa pärjätä yksin tänä etätyöskentelyn kultaisena aikakautena. Koronasta uutisointi on erittäin tärkeää, mutta samaan aikaan vähemmän palstatilaa saavat muutkin käsillä olevat asiat aina ilmastonmuutoksesta lähtien.

Media on kuitenkin nähdäkseni käsitellyt pandemiaa pääasiallisesti hyvin. Informaation jatkuva tulva on tehnyt meistä kaikista oman elämämme virologeja, ja lehtien kommenttipalstat ovat täyttyneet kasvomaskien käyttöohjeita eetteriin tuuttaavista intoilijoista. Poikkeuksellisina aikoina mediaan on voitava turvautua ja näin on myös voitu tehdä – vaikka uutisten määrä tuntuisi välillä ylitsepääsemättömältä.

Miten suomalaiset suhtautuvat koronauutisointiin? Lue juttu täältä.