Fanifiktiota tutkiva Helena Mäntyniemi kertoo, että faniyhteisöissä syntyy myös omia sääntöjä siitä, miten tarinaa tulkitaan, fanien kaanonia eli "faanonia".

Fanitus ei lopu, kun tarina loppuu – yhteisöllisyys ja luovuus kannattelevat fandomia

Fanifiktio on kirjallisuuden laji, jossa jatketaan tai kirjoitetaan uudelleen itselle rakkaita tarinoita. Usein fanifiktio halutaan myös jakaa samaan kohteeseen intohimoisesti suhtautuvan yhteisön, fandomin, kanssa.

Esimerkiksi Harry Potterin, Star Trekin ja Sherlock Holmesin ihailijat kirjoittavat rakastamilleen tarinoille innokkaasti jatko-osia tai sivujuonia. Fanifiktiota saatetaan joskus kirjoittaa myös oikeista ihmisistä.

Nykyään lähinnä internet-ilmiönä tunnettu fanifiktio on itseasiassa paljon vanhempaa perua, sanoo väitöskirjatutkija Helena Mäntyniemi. Termiä eri tavoin tulkitsevat ajoittavat sen synnyn jopa antiikin aikaan, toiset taas 20-luvun fanilehtiin.

– Nykyajan fanifiktion voisi sanoa olevan lähtöisin 60–70-luvulta, jolloin esimerkiksi homorepresentaatiot fanifiktiossa tulivat valtavirtaan.

Mäntyniemen tutkimuskohde on nimenomaan Harry Potter -fanifiktio. Sen ympärille rakentunut yhteisö on joutunut myllerrykseen kirjailija J.K. Rowlingin transfoobisten lausuntojen takia. Fanifiktion harrastajat ovat käsitelleet asiaa monin eri tavoin.

– Suhtautuminen on ollut aika ristiriitaista.

Osa faneista on Rowlingin mielipiteiden vuoksi hylännyt Harry Potterin kokonaan tai ainakin ottanut siihen etäisyyttä. Osan mielestä taas kirjailijan mielipiteistä ole pakko välittää.

– Osa on ilmoittanut, että Rowlingia ei ole enää olemassa heille, ja Potter kuuluu faneille.

Lue keskustelu täältä.