Alkoholin kokonaiskulutus väheni Suomessa koronakevään aikana.

Suomalaisten alkoholinkulutus väheni koronakevään aikana, mutta joidenkin kohdalla ongelmat kärjistyivät – Poikkeusolot saattavat tuoda alkoholin osaksi arkea

Koronapandemian luomat poikkeusolot ovat näkyneet ehkäisevässä päihdetyössä. Esimerkiksi lomautukset ja etäyöt ovat kärjistäneet ongelmia niiden kohdalla, joilla on jo aiemmin ollut ongelmia alkoholin kanssa.

Suomalaisten alkoholin kokonaiskulutus laski Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan koronakevään aikana huhti-kesäkuussa noin 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Alkoholin kulutustapa myös muuttui olennaisesti, kun ravintoloiden ja baarien aukioloaikoja ja sisäänottomääriä ryhdyttiin rajoittamaan. Näin ollen suomalaiset hankkivat alkoholinsa useammin kaupoista ja Alkon myymälöistä, mikä näkyi vähittäismyynnin kasvuna.

Esimerkiksi Alkon myynti kasvoi koronakevään aikana noin 20 prosenttia.

Alkoholin kokonaiskulutuksen väheneminen ei kuitenkaan kerro koko tarinaa. EHYT Ry:n päihdeneuvontaa antavan yksikön päällikkö Minttu Tavian mukaan poikkeusolot ovat kärjistäneet tilannetta niiden ihmisten kohdalla, joilla oli ongelmia alkoholinkäytön suhteen jo ennen kriisiä.

Joillakin ihmisillä työssäkäynti on rytmittänyt arkea, ja kun se on jäänyt syystä tai toisesta koronan myötä pois, niin päihteidenkäyttö on levinnyt arkeen enemmän kuin aiemmin.

EHYT Ry:n päihdeneuvontaa antavan yksikön päällikkö Minttu Tavia

– Joillakin ihmisillä työssäkäynti on rytmittänyt arkea, ja kun se on jäänyt syystä tai toisesta koronan myötä pois, niin päihteidenkäyttö on levinnyt arkeen enemmän kuin aiemmin, Tavia kertoo.

Ehkäisevää päihdetyötä tekevän EHYT Ry:n päihdeneuvonnan puhelimeen on tullut puheluita ihmisiltä, jotka ovat huolissaan omasta tai läheisensä alkoholinkäytöstä. Ongelmat kasautuvat ihmisille, joilla on ollut jo entuudestaan riskikulutusta.

Päihdeongelmista kärsiviin liittyy edelleen ennakkoluuloja

Normaalioloissa ihmiset käyttävät alkoholia enemmän esimerkiksi ravintoloissa, joissa valvonta on helpompaa. Kotioloissa riskikäyttö mahdollisesti lisääntyy.

Usein alkoholinkäyttö liittyy sosiaalisiin tilanteisiin. Koronan rajoittaessa sosiaalista elämää, monien kohdalla myös alkoholinkulutus vähenee.

Ongelmat keskittyvät siis suhteellisen pienelle joukolle. Tavia ei usko, että korona olisi erityisesti lisännyt alkoholin riskikäyttöä sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole ennen ollut ongelmia alkoholin suhteen.

Hän ei myöskään usko, että alkoholin kokonaiskulutuksen vähenemisestä voisi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä tilanne on ollut niin poikkeuksellinen.

Entä miten alkoholiongelmia voitaisiin ehkäistä ja miten niihin kannattaisi puuttua?

Minttu Tavia toivoo, että stigma päihdeongelmien ympärillä vähenisi ja että ihmiset uskaltaisivat hakea ajoissa apua ongelmiinsa.

– Käsitys siitä, millaisia päihdeongelmaiset ihmiset ovat, on tällä hetkellä aika kapea. Se saattaa pahimmillaan johtaa siihen, etteivät ihmiset uskalla hakea apua ajoissa ongelmiinsa. Ajatellaan, että jos on tietyt asiat elämässä vielä kunnossa, niin päihdeongelma ei ole vielä ”tarpeeksi” paha avun hakemiseen.

Miten poikkeusolot ovat vaikuttaneet tamperelaisten alkoholinkäyttöön? Kuuntele gallup täältä.