Elise Aaltosen kommentti: Älylaitteista informointi ei ole vain teknologiajulkaisujen erityisalue

 

Valtamediassa yleiset juttuaiheet älyteknologian ympärillä vaihtelevat liiallisen ruutuajan haittavaikutuksien kautta älylaitteiden ohjelmistojen salakuuntelumenetelmiin.

Tehdessäni juttua ihmisten suhtautumisesta älylaitteisiin, kysyin Tampereen yliopiston professorilta Kaisa Väänäseltä, millaiseen älylaitteiden maailmaan lapsemme kasvavat. Hän kertoi älylaitteiden olevan tulevaisuudessa niin olennainen osa ihmisten toimintoja, että niitä ei enää edes huomaa.

Samaan juttuun tehdystä Moreenimedian kyselystä kävi ilmi myös se, että useilla on huolia esimerkiksi älylaitteiden ohjelmistojen tietoturvaa kohtaan.

Jutut älylaitteiden haittavaikutuksista maalaavat tarpeetonta pelkomaisemaa, eikä epätietoisuus ole vain kuluttajien syy.

On hyvä olla tietoinen älylaitteiden mahdollisista haitoista, kuten siitä, millaista dataa laitteissa olevat ohjelmistot keräävät. Huolien täytyy kuitenkin olla realistisia, ja kuluttajia täytyisi ohjata tiedon jakamisella vastuulliseen älylaitteiden käyttöön.

Älyteknologia kulkee käsi kädessä tulevaisuuden kehityksen kanssa ja journalismin tulisi ottaa tästä koppia.

Millaisia ajatuksia ihmisillä on älylaitteista? Lue täältä.