Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden yliopistotutkija Tuija Koivusen mukaan tasa-arvokysymyksissä muutos on hidasta, eikä sen voida odottaa olevan vain nuorempien sukupolvien vastuulla.

Nuoret naiset joutuvat edelleen todistelemaan osaamista ja pätevyyttä työelämässä – ”Ei välttämättä anneta yhtä paljon vastuuta kuin samanikäiselle miehelle”

Asenteet sukupuolta ja ikää kohtaan voivat näyttäytyä työelämässä vähättelynä ja pahimmillaan syrjintänä. Suomessa tilanne on monia maita parempi, mutta kehitettävää on vielä paljon.

Tasa-arvoa edistetään, mutta muutos ei tunnu. YK:n kehitysohjelma UNDP on julkaissut maailmanlaajuisen tutkimuksen sukupuolten eriarvoisuudesta. Naisiin kohdistuvat ennakkoluulot eivät ole kadonneet, sillä tutkimuksessa vastaajat näkivät naiset edelleen eräillä tavoin miehiä huonompina.

Myös ikään liittyy asenteita. Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden yliopistotutkija Tuija Koivusen mukaan työelämässä nuorten naisten pätevyyttä ei nähdä tai sitä ei haluta nähdä:

– Nuorelle naiselle ei välttämättä anneta yhtä paljon vastuuta, kuin samanikäiselle miehelle. Kykyjä, taitoja tai osaamista ei aina anneta näyttää siinä määrin kuin oltaisiin itse valmiita näyttämään.

Henkilöstön lisäksi asenteet voivat näkyä asiakkaissa. Syyt ongelmiin näyttäisivät olevan yhteiskunnan rakenteissa. Koivusen mukaan tasa-arvoa työelämässä voitaisiin edistää avoimella suhtautumisella. Esihenkilöiden lisäksi myös toimintatapojen muutoksella olisi mahdollista vähentää eriarvoisuutta työpaikoilla:

– Rekrytoijat ovat ratkaisevassa asemassa. Lähtökohdaksi olisi hyvä ottaa monimuotoisuus.

Lue keskustelu täältä.