Uusi areena kohoaa Tampereen rautatieaseman läheisyyteen.

Uusi urheiluareena jatkumoa Tampereen kasvulle – ”Koko kaupunki hyötyy siitä, että yksi Euroopan moderneimmista areenoista sijaitsee juuri meidän kaupungissamme”

Tampereelle rakennettava Uros Live -areena toimii suunnannäyttäjänä koko kaupungin kasvulle. Mahdollisuudet ulottuvat myös pitkälle urheilun ulkopuolelle.

Tampereelle rakennettava Uros Live -areena luo kaupunkiin mahdollisuuksia, joita vanhalla Hakametsän jäähallilla ei ollut, kertoo jääkiekkoseura Tapparan viestinnästä vastaava Tero Aalto.

– Uusi areena mahdollistaa monien eri alojen maailmanluokan tapahtumien järjestämisen Tampereella, Aalto kommentoi.

Uusi halli tuo kaupunkiin tapahtumia myös urheilun ulkopuolella, joista koko kaupunki saa näkyvyyttä.

Areenan nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa kerrotaan, että tapahtumien aikataulusta pyritään kertomaan syksyn 2020 aikana.

Jääkiekon MM-kisat käydään hallissa keväällä 2022.

Kasvava kaupunki tarvitsee uusia projekteja

Tampereen on ennustettu kasvavan siten, että vuoteen 2030 mennessä tamperelaisia on yli 250 000. Kasvavan kaupungin kehityksen kannalta uusien projektien toteuttaminen on välttämätöntä.

Tapahtumat ovat nykypäivänä todella erilaisia verrattuna siihen aikaan, kun Hakametsän jäähallia on rakennettu. Näin kuluttajien tarpeet ovat myös erilaisia. Ihmiset haluavat esimerkiksi nauttia tapahtumien aikana virvokkeita ilman pitkiä jonoja.

– Jokainen varmasti ymmärtää, että yli puoli vuosisataa sitten rakennettuun halliin ei ole millään voitu ottaa huomioon kaikkia asioita, joita nykyaikana tarvitaan ja vaaditaan, Aalto kommentoi.

Uusi areena tuo kaupunkiin myös vierailijoita

Uros Live -areena on herättänyt ihmisissä paljon keskustelua jo pelkästään nimensäkin vuoksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Uusi halli voi toimia vetovoimatekijänä, esimerkiksi kotimaisessa matkailussa.

Hallissa järjestettävät tapahtumat tuovat kaupunkiin turisteja.

– Koko kaupunki hyötyy siitä, että yksi Euroopan moderneimmista areenoista sijaitsee juuri meidän kaupungissamme, Aalto toteaa.

Palaute hankkeesta on pääosin ollut hyvää. Osalle jääkiekkofaneista vanhan hallin taakse jättäminen on ollut vaikeaa, mutta Aalto vakuuttelee, että fanien toiveita on kuultu uuden areenan yhteydessä.

Uros Live -areenan on tarkoitus valmistua joulukuussa 2021.

Mitä mieltä tamperelaiset ovat uudesta areenasta? Lue gallup tästä!