Simo Natusen kolumni: Raha määrää lasten harrastuksista ‒ myös hyvinvointivaltiossa

Harrastin lapsena erilaisia lajeja melko paljon. Olen onnekas, sillä vanhempani maksoivat koko lystin. Kaikilla ei samanlaiseen sukkulointiin urheiluseurasta toiseen ole mahdollisuutta.

Lasten ja nuorten harrastaminen on usein kiinni vanhempien rahatilanteesta. Varsinkin liikuntaharrastuksissa korkeat seuramaksut, kalliit varusteet ja valmennusleirit voivat maksaa tuhansia euroja vuodessa, mikäli jälkikasvu on päättänyt valita harrastuksekseen esimerkiksi jääkiekon.

Suomen U20-jääkiekkomaajoukkueen Joonas Odenin ja KooKoon A-nuorten Markus Odenin äiti Minna Hakala-Oden kertoi Iltalehdelle tammikuussa, että joutui yksinhuoltajana tekemään neljää työtä, että sai maksettua poikien harrastusmaksut. Pahimmillaan ne olivat jopa 750 euroa kuukaudessa.

Itselleni harrastaminen oli tärkeää. Treeneihin pääsi purkamaan energiaa ja tapaamaan kavereita, puhumattakaan mielekkäästä tekemisestä. Liikunnan lisäksi nuoret ilmaisevat itseään musiikin tai maalaamisen kautta. Mahdollisuus siihen pitäisi tarjota kaikille.

Harrastaminen on liian monta kertaa rahasta kiinni, ja niin sen ei pitäisi olla. Harrastustoiminta kasvattaa kuitenkin tulevaisuuden kansalaisia, jotka vielä jonain päivänä kantavat harteillaan yhteiskunnan taakkaa. Lisäksi liikunta ja luova ilmaiseminen ovat hyvinvoinnin avaimia. Harrastaminen on liian monta kertaa rahasta kiinni, ja niin sen ei pitäisi olla.

Nuorten ja lasten hyvinvointi on mahdollisuus, johon valtion ja kuntien kannattaa sijoittaa. Esimerkiksi tukemalla lapsiperheitä tai tarjoamalla nuorille tiloja, joissa löytää uusia harrastuksia.

En osaa edes kuvitella, minkälaisen työn Minna Hakala-Oden on poikiensa eteen tehnyt. Tai omat vanhempani. Tiedän vain, että se kannatti.