Sähkötupakan käyttäjät ovat yleensä entisiä tai nykyisiä tupakoitsijoita.

Sähkötupakan aiheuttamat keuhkosairaudet pelästyttivät ihmiset hetkellisesti, mutta nyt myynnissä on jo elpymisen merkkejä

Tietyt nesteet aiheuttivat todennäköisesti keuhkovauriota sähkötupakoitsijoille Yhdysvalloissa. Sähkösavukkeiden avulla pyritään eroon tupakasta, mutta se ei asiantuntijan mukaan ole tehokas keino.

Suomalaiset sähkötupakkaliikkeet eivät välttyneet USA:ssa ilmenneiden sairastapausten vaikutuksilta. Tampereen Finnvape-liikkeen myymäläpäällikkö Santtu Raparanta kertoo, että kohu on vähentänyt heidän asiakkaitaan.

Uutisoinnin alettua lähes jokaiselta asiakkaalta tuli kysymyksiä. Kun selvisi, että kyse on nimenomaan tietyistä aineista, ihmiset rauhoittuivat. Raparanta harmittelee, että aluksi uutisissa syytettiin sähkötupakkaa, vaikka kyse oli yksittäisistä nesteistä.

– Nyt kaupassa on ollut piristymisen merkkejä, kun on ruvettu korjaamaan uutisia. Mutta toki vahinko sattui silloin alussa, kun asiasta uutisoitiin väärin.

Raparanta arvioi, että kohulla saattaa olla jonkinlaisia vaikutuksia bisnekseen myös pitkällä aikavälillä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntija Hanna Ollila ei usko, että tämän syksyn uutisointi vaikuttaisi merkittävästi sähkötupakan käytön yleisyyteen. Hänen mukaansa sähkötupakan käyttö Suomessa on vähäistä ja on pysynyt samalla tasolla vuosia.

Nikotiini ja E-vitamiini ovat tuhoisa yhdistelmä

Ollila kertoo, että USA:n tapaukset liittynevät kannabistiivisteiden yhdistämiseen nikotiininesteiden kanssa sekä E-vitamiiniasetaattia sisältävien nesteiden käyttöön. Hänen mukaansa edellä mainittuja aineita välttämällä voi todennäköisesti suojautua pahimmilta vaurioilta, mutta ainoa varma tapa on olla käyttämättä sähkötupakkaa.

Myymäläpäällikkö Raparannan mukaan heille tyypillinen asiakas on 30–40-vuotias mies, joka haluaa lopettaa tupakoinnin. Asiakkaat ovat entisiä tai nykyisiä tupakoitsijoita.

THL:n Ollila muistuttaa, että sähkötupakan käyttö ei ole tehokas tai suositeltava keino tupakoinnin lopettamiseen.

– Huomattava osa sähkösavukkeella tupakoinnin lopettamista yrittävistä jatkaa edelleen tupakointia sähkösavukkeen käytön ohella, palaa takaisin tupakointiin tai jatkaa sähkösavukkeen käyttöä, eli ei kuitenkaan pääse irti nikotiiniriippuvuudesta.

Huomattava osa sähkötupakan käyttäjistä ei pääse irti nikotiiniriippuvuudesta.

Hanna Ollila, THL:n asiantuntija

Myyjä voi kieltäytyä sähkötupakan myymisestä

Viihdekäyttäjiä on Raparannan arvion mukaan todella vähän, suunnilleen yksi sadasta käyttäjästä. Hänen mielestään on järjetöntä aloittaa sähkötupakan käyttö pelkästään huvin vuoksi. Hän kertoo tapauksesta, jossa vastikään 18-vuotta täyttänyt halusi ostaa sähkötupakkaa, vaikka ei ennestään polttanut tupakkaa.

– Sille en myynyt. Voin kieltäytyä myymästä kenelle tahansa, vaikka ikää on. Mitään ei ole koskaan pakko myydä.

Ollilan mukaan nuorten sähkötupakointi liittyy viihdekäyttöön. Säännöllinen käyttö puolestaan on suomalaisnuorilla vähäistä, ja se kääntyi tänä keväänä laskuun.

Miten sähkötupakan käyttäjät reagoivat uutisiin keuhkosairauksista? Kuuntele gallup täältä.