Työelämätutkija Sirpa Syväsen mukaan. hoitajien työn kuorma on kasvanut kymmenessä vuodessa

Hoitoalan työuupumus on jatkuvassa nousussa – väsynyt hoitaja on potilaan hyvinvoinnille iso riski

Lähihoitajat, sairaanhoitajat ja kotihoitajat väsyvät työnkuormansa alle. Sosiaali- ja terveysalan työuupumuksesta kärsii myös potilas ja työyhteisö.

Hoitajien kokema työuupumus on ollut nousussa viimeiset kymmenen vuotta, kertoo Tampereen yliopiston työelämätutkija Sirpa Syvänen. Hoitotyössä kuormittavaa ovat muun muassa pitkät päivät, kohtuuton työn määrä ja muun kuin itse hoitotyöhön liittyvien tehtävien lisääntyminen. Väsynyt hoitaja tarkoittaa myös kasvanutta hoitovirheiden riskiä.

-Uupunut ja työhönsä leipääntynyt hoitaja on mahdoton riski potilaan, työyhteisön ja hoitajan itsensä hyvinvoinnille, sanoo Syvänen

Potilasturvallisuutta noudattavassa hoidossa potilas saa oikeaa hoitoa oikeaan aikaan ja pienintä mahdollista haittaa aiheuttaen. Potilasturvallisuutta vaarantava virhe on esimerkiksi väärän lääkkeen jakaminen potilaalle.

Hoitajien työuupumusta ja siten myös potilasturvallisuutta voisi Sirpa Syväsen mukaan parantaa esimerkiksi selvittämällä työyhteisön ongelmia ja ratkaisemalla niitä yhdessä. Syväsen uskoo, että pelkästään hoitajia lisäämällä ei aina saada kevennettyä työn kuormittavuutta.