Kaikille, riippumatta siitä kuka on ja miksi on Suomessa, on turvattu kiireelliset terveyspalvelut.

Yhteiskunnan ei kannata viivytellä paperittomien terveysongelmien kanssa – ”Alkavien sairauksien hoitaminen on edullisempaa kuin pitkälle edenneiden”

Suomessa paperittomilla on oikeus kiireelliseen terveydenhoitoon omalla kustannuksellaan. Lisäksi kunnat voivat avata palveluja laajemmin paperittomien käyttöön. Paperiton saa hoitoa, mutta ongelmaton tilanne ei ole.

Kun paperiton saa hoitoa vain kiireellisessä tilanteessa, niin hoidon ulkopuolelle jää sairauksia ja ehkäiseviä terveyspalveluja. Esimerkiksi rokotukset eivät sisälly kiireelliseen terveydenhoitoon, vaikka rokotussuojasta huolehtiminen olisi kansanterveydellisesti hyödyllistä.

– Yleensä aina alkavien sairauksien hoitaminen on edullisempaa kuin pitkälle edenneiden sairauksien hoitaminen. Todennäköisesti tällaiset etenevät sairaudet tulevat kuitenkin hoidettavaksi ennemmin tai myöhemmin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilmo Keskimäki.

Pohjoismaista Ruotsi tarjoaa laajimmat terveyspalvelut paperittomille. Keskimäki on Ruotsin mallin kannalla eli yhteiskunnan tulisi tarjota paperittomille sellaiset palvelut, joita ei voi lykätä aiheuttamatta vaaraa. Riittävän palvelutason saavuttaminen vaatisi lainsäätämistä Suomessa ja lisäksi terveyslainsäädännön harmonisointia EU-tasolla.