Totaalikieltäytyminen teki Timon kodista vankilan – ”Sosiaaliselle elämälle tämä oli aikamoinen takaisku”

Ase- ja siviilipalveluksesta kieltäytynyt voidaan määrätä valvottuun kotiarestiin. Timo Salola päätyi jalkapantaan tehdäkseen kannanoton epätasa-arvoista asepalvelusta vastaan.

Suomessa on Aseistakieltäytyjäliiton mukaan vuosittain noin 35–55 totaalikieltäytyjää. Vuodesta 2011 lähtien totaalikieltäytyjiä on voitu määrätä myös kotona suoritettavaan valvontarangaistukseen. Kotonaan rangaistusta suorittavalta kuitenkin vaaditaan osallistumista johonkin hyväksyttyyn toimintaan, kuten opiskeluun tai työntekoon. Lisäksi päihteiden käyttö rangaistuksen aikana on kielletty, ja sitä valvotaan satunnaisilla puhallutuksilla.

Joensuulainen Timo Salola, 23, kieltäytyi asepalveluksesta ja päätyi suorittamaan puolen vuoden mittaisen valvontarangaistuksen kotonaan. Vuonna 2017 alkaneen rangaistuksen aikana häntä valvottiin jatkuvasti jalkapannan avulla ja elämä oli tarkkaan aikataulutettua.

Salola opiskelee matematiikkaa Itä-Suomen yliopistossa, ja hän käyttikin suurimman osan rangaistusajastaan opiskelemiseen. Salola kertoo rangaistusajan olleen opintojen edistämisen kannalta hyödyllistä ja opiskelu oli hänelle myös keino paeta todellisuutta.

Seikkailulliseksi itseään kuvaileva mies koki rangaistuksen kuitenkin olleen suuri takaisku hänen sosiaaliselle elämälleen.

”Kun ei päässyt omin ehdoin puhumaan muiden ihmisten kanssa, siinä tuli ehkä menetettyä puhekykyäkin”, Salola kertoo.