Captain Marvel ©Marvel Studios 2019, kuva:Chuck Zlotnick

Naissupersankari saa vihdoin näyttää täydet voimansa – onko se uhka vai mahdollisuus?

Supersankarielokuvat ovat viime vuosina hallinneet katsotuimpien ensi-iltaelokuvien listoja. Tähän mennessä niiden päähahmot ovat olleet poikkeuksetta miehiä, mutta nyt naiset ovat ottamassa supersankarielokuvissakin jalansijaa.

Supersankarit ovat rynnineet viime vuosina elokuvateattereiden valkokankaille. Trendi ei ole mitenkään uusi. Sen viimeisin aalto käynnistyi vuonna 2008, kun ensi-iltansa sai Jon Favreaun ohjaama Iron Man. Kyseisen elokuvan jälkeen Marvel Cinematic Universe on julkaissut yhteensä 21 elokuvaa ja DC Comicsin sarjakuviin perustuvia supersankarielokuvia on samassa ajassa ilmestynyt 11.

Yhdessätoista vuodessa on siis ilmestynyt 32 elokuvaa. Leffojen päätähtinä loistavat muun muassa Batman, Ant-Man, Spider-Man, Superman ja Aquaman. Supersankarielokuvissa jyrää miehinen voima ja naiset ovat olleet pelkkiä sivuhahmoja.

Ihmeelliset naiset elokuvissa

Vihdoin vuonna 2017 oman nimikkoleffansa sai DC Comicsin Wonder Woman, joka menestyi kaupallisesti hyvin ja oli myös yleisön sekä kriitikoiden mielestä oikein mallikas elokuva. Maaliskuussa 2019 puolestaan Marvel marssitti elokuvateattereihin ensimmäisen naissupersankarielokuvansa, Brie Larsonin tähdittämän Captain Marvelin.

Captain Marvel sai ristiriitaisen vastaanoton. Se veti ensi-iltaviikonloppunaan elokuvasalit täyteen katsojia ja on saanut positiivista palautetta niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Toisaalta elokuva sai nettitrollaajat liikkeelle ja naissupersankarista mielensä pahoittaneet mieskatsojat aloittamaan Captain Marvel boikotin.

Miksi naissupersankarit herättävät niin paljon tunteita? Miksi naissupersankarit nousevat vasta nyt ajankohtaisiksi? Millainen on tyypillinen naissupersankari?

12.3.2019 Radio Moreenin Aivoriihessä keskusteltiin naissupersankareista. Mukana ohjelmassa olivat supersankareista väitöskirjansa kirjoittanut ja alaa intohimoisesti harrastava Mervi Miettinen sekä tutkija, kuvataiteilija ja feministi Saara Särmä.