Anni Lehtimäen kommentti: Päiväkodeilla ei ole varaa väheksyä sosionomeja

Uusi varhaiskasvatuslaki ei suoranaisesti laita opettajia ja sosionomeja keskenään arvojärjestykseen, mutta onnistuu silti vähättelemään sosionomeja.

Sekä Moreenimedian kyselyyn vastanneet ammattikorkeakouluopiskelijat että heitä edustava ammattiliitto Talentia kertoivat, että lain valmistelussa sosionomit sivuutettiin. Heiltä otettiin opettajan pätevyys pois, mutta tilalle ei annettu mitään. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, mitä tulevat varhaiskasvatuksen sosionomit päiväkodeissa tekevät ja millaista palkkaa heille maksetaan.

Tehtävänkuvat olisi syytä määritellä huolellisesti, jotta korkeakoulututkinnon suorittaneiden ammattilaisten osaaminen ja motivaatio eivät valu hukkaan. Sosionomin tutkinto pätevöittää kuitenkin tekemään esimerkiksi lastensuojelutyötä äärimmäisen vaikeissa elämäntilanteissa olevien perheiden kanssa. Jos asema ja palkka päiväkodeissa jäävät epämääräiseen opettajan ja lastenhoitajan välimaastoon, kiinnostavammat hommat saattavat houkutella osaajat muualle. Siihen työvoimapulasta kärsivillä päiväkodeilla ei ole varaa.

 

Lue uutta varhaiskasvatuslakia käsittelevä uutinen tästä.