Moreeni-lehdessä liimataan tekoripsiä ja jutellaan penispumpuista

Uusimmassa Moreeni-lehdessä miehet toivovat avoimempaa puhetta seksivälineistä ja tutustutaan sukupuolella leikittelevään Maunoon.

Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen Moreeni-lehti 2/2019 on ilmestynyt. Tällä viikolla Moreenin miehille suunnatusta kyselyssä käy ilmi, että enemmistö haluaisi puhua nykyistä avoimemmin miesten seksivälineistä.  84 prosenttia vastaajista kuvitteli voivansa ostaa jonkin seksivälineen. Kaalimadon toimitusjohtaja Mikko Rosén kertookin, että ero naisten ja miesten seksivälineiden myyntimäärissä on tasaantunut.

Lisäksi Moreenissa kerrotaan, että Tampereen yliopiston opiskelijat toivovat kampusravintoloihin suomalaista ruokaa. Joka kymmenes vastaaja pitää kuitenkin ruoan kokonaisvaltaista ekologisuutta tärkeämpänä kuin kotimaisuutta. Toukokuussa voimaan tuleva asetus velvoittaa ravintolat ilmoittamaan lihan alkuperän kirjallisesti.

Moreenissa tutustutaan myös 12-vuotiaaseen Maunoon, joka rakastaa meikkaamista, korkeita korkoja ja dragia. Lehdessä pohditaan myös kokoomuksen tienvarsimainoksia ja Isisin propagandaa.

Moreeni on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti. Tampereen toimittajakoulutuksella on ollut säännöllisesti ilmestyvä julkaisu vuodesta 2002 lähtien.