Yrityspäivät järjestettiin helmikuun alussa kaksipäiväisinä. Tapahtuma toi työnantajia ja -hakijoita Tampereen yliopiston keskustan ja Hervannan kampuksille.

Rekrytointitapahtumissa luodaan tulevaisuuden suhteita – Yrityspäivät toivat yhteen työnantajia ja -hakijoita

Suomen suurin korkeakouluopiskelijoille suunnattu rekrytointitapahtuma Yrityspäivät keräsi helmikuun alussa Tampereen yliopistolle suuren joukon työnantajia ja työpaikoista kiinnostuneita opiskelijoita. Tapahtumassa työantajat kertoivat omasta toiminnastaan ja työnhakijat esittelivät osaamistaan.

Tampereen yliopiston keskustakampus täyttyi helmikuun alussa työnantajista ja -hakijoista, kun rekrytointitapahtuma toi yhteen kesätyöntekijöitä etsiviä yrityksiä ja työtä hakevia opiskelijoita. Yrityspäivien pääyhteistyökumppanina toimivan henkilöstöpalveluyrityksen Nordicin operatiivisen johtajan Jukka Lankisen mielestä on tärkeää, että järjestetään tapahtumia, joihin nuoret osaajat voivat tulla etsimään töitä ja esittäytymään tuleville työnantajilleen.

– Uskon, että kaikki, jotka täällä ovat tänään paikalla, haluavat kohdata kasvokkain niitä henkilöitä, jotka ovat tulevaisuuden tekijöitä, Lankinen sanoo.

Yrityspäivät järjestetään ensi vuonna 30. kerran, ja Lankinen toivoo, että tapahtuma järjestetään jatkossakin.

Työntekijöitä palkataan harvoin suoraan tapahtumista

Yrityspäivillä käydään tärkeitä keskusteluja, ja työnantajat pääsevät tapaamaan mahdollisia tulevia työntekijöitään. Tapahtumissa laitetaan alulle mielenkiintoisia keskusteluja ja luodaan tulevaisuuden suhteita, mutta harvemmin työnantajat tarjoavat työtä hakijoille suoraan paikan päällä.

– En tiedä palkataanko niin sanotusti suoraan ständiltä, mutta saadaan hyviä keskustelun avauksia hyvien ihmisten kanssa, Lankinen kertoo.

Lankisen mukaan yliopistolla on tarjolla hyvää tulevaisuuden työvoimaa. Yritykset haluavat olla mukana tapahtumassa, koska sieltä jää mieliin hyviä tyyppejä, joille voidaan tarjota töitä myöhemmin, vaikkapa seuraavana kesänä.

Kevät on kiireistä aikaa rekrytointitapahtumien järjestämisessä

Kevät onkin erityisen kiireistä aikaa rekrytointitapahtumien järjestämisessä. Tapahtumista palkataan ympärivuotisia ja pidempiaikaisiakin työntekijöitä, mutta pääasiassa niissä keskitytään kesätöihin.

– Meillä Nordicilla oli viime vuonna 1 300 työntekijää ympäri vuoden, mutta suurin piikki meilläkin on kesätyöntekijöitä etsiessä.

Nordic tarjoaa satoja kesätyöpaikkoja, joten tulevat kuukaudet ovat kiireistä aikaa.