Heta Ylitien kolumni: Maksimoijan elämä on jatkuvaa kamppailua valintojen viidakossa – jokainen voi kuitenkin oppia paremmaksi päätöksentekijäksi

Ennen kuin menin ensimmäiselle luokalle, piti tulevalle koululaiselle hankkia reppu, joka selässä olisi hyvä talsia opintietä. Tehtävä kuulostaa helpolta, mutta lopulta se oli kaikkea muuta kuin sitä – koulureppuja kun oli tarjolla jos jonkinlaisia.

Mistä pieni ihminen olisi voinut tietää, tykkääkö enemmän yksivärisestä vai kissankuvin koristellusta kirjankantimesta? Hermothan siinä menivät, eivätkä vähiten perheenjäsenilläni, jotka joutuivat suurta valintaani todistamaan.

Nykyihminen kohtaa arjessaan lukemattoman määrän pieniä ja suuria valintoja. Meillä on enemmän valinnanvaraa kuin koskaan ennen, ja hyvä niin. Vaikka koulurepun valinta vielä sujuisi jouhevasti, voi jatkuva valintojen tekeminen kuitenkin uuvuttaa. Ainakin, jos on taipumusta jahkailuun.
Amerikkalainen psykologi Barry Schwartz jakaa kirjassaan The Paradox of Choice ihmiset kahteen eri päätöksentekijätyyppiin: tyytyjiin ja maksimoijiin. Edellä mainitut miettivät aikansa, tekevät päätöksen eivätkä jää enää pohtimaan muita vaihtoehtoja.

Sitten on se toinen joukko, maksimoijat. Heille kelpaa vain paras mahdollinen vaihtoehto – oli kyseessä sitten niinkin arkipäiväinen asia kuin uuden shampoopullon hankinta tai elämän oikeasti merkittävät valintatilanteet, kuten ammatin tai asuinpaikan valinta. Maksimoija pohtii, punnitsee ja kerää kaiken saatavilla olevan tiedon. Ja pohtii vielä päätöksen tehtyäänkin, päätyikö oikeaan ratkaisuun.

Tällainen elämä on kuitenkin kuluttavaa. Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan maksimoijat ovat onnettomampia kuin vähemmän jahkailevat kanssasisarensa ja -veljensä. Kun jokaista valintaa pitää pähkäillä ja puntaroida jokaikiseltä kantilta, kuluu arkipäivän merkityksettömiinkin valintatilanteisiin valtava määrä aikaa ja energiaa. Tällöin iskee helposti päätöksentekoväsymys.

Mikä sitten olisi avuksi tälle jahkailijoiden heimolle? Ensinnäkin vaihtoehtojen rajaaminen helpottaa päätöksenteon tuskaa. Valintaprosessi vaikuttaa heti paljon inhimillisemmältä, kun vaihtoehtoja on kymmenien sijaan vaikkapa kolme.

Toiseksi välillä kannattaa yksinkertaisesti miettiä vähemmän sellaisissa valintatilanteissa, joilla ei loppujen lopuksi ole suurta merkitystä. Jos ei osaa päättää, maistuisiko tänään minttusuklaa- vai mansikkajäätelö, kannattaa heittää vaikka noppaa. Näin säästyy aikaa ja energiaa oikeasti tärkeisiin asioihin.