Kauppakeskus Ratinan alakerrassa oli puolenpäivän aikaan keskiviikkona vain satunnaisia hengailijoita.

Tampereen kauppakeskuksissa suhtaudutaan hengailijoihin myönteisesti – ”Asiakkaiden ei tarvitse joka kerta ostaa mitään ollakseen tervetulleita”

Vaikka nuorisoporukoiden päämäärätöntä oleilua katsotaan usein pahalla, eivät Ratina tai Koskikeskus tee eroa hengailijoiden ja maksavien asiakkaiden välille.

Ratinan kauppakeskuksessa on tavallisena talvisena keskiviikkona puolenpäivän aikaan melko hiljaista. Käytävillä olevat penkit ovat tähän aikaan suurimmaksi osaksi tyhjillään. Niistä harvoista, jotka penkeillä istuvat, moni odottaa jotakin.

40-vuotias Maria on yksi heistä. Hän oleskelee ostoskeskuksen penkeillä lähinnä tarpeesta, odottaessaan jotakin.

– Yleensä tulen tänne vaatekaupoille tai ravintolaan syömään, en pyörimään muuten vain.

40-vuotias Maria odotteli keskiviikkona Ratinassa pääsyä työterveyslääkärille. Hänellä ei ole tapana hengailla kauppakeskuksissa muuten vain.

Hengailijoihin, jotka viettävät aikaansa kauppakeskuksissa käymättä ostoksilla, suhtaudutaan Kauppakeskus Ratinassa pääasiassa positiivisesti. Kauppakeskuspäällikkö Mervi Ahola sanoo, että monille heistä ostoskeskus on paikka, minne tullaan tarvittaessa myös ostoksille.

– Hengailunkin aikana moni tekee pieniä ostoksia, kuten vaikkapa kahvia tai pientä syötävää, Ahola kertoo.

Myös Koskikeskuksen liiketoimintajohtajan Mari Laaksosen mukaan kauppakeskushengailijat ovat lähinnä myönteinen asia.

Hengailijoista ei ole ollut häiriötä

Aholan mukaan Ratinassa ei ole havaittu luuhailijoiden aiheuttamaa häiriökäyttäytymistä. Laaksosen mukaan kokemus Koskikeskuksessa on ollut samansuuntainen.

– Suhtaudumme positiivisesti kaikkiin asiakkaisiin, jotka kunnioittavat käytöksellään myös muita kauppakeskuksen käyttäjiä, eli eivät aiheuta häiriöitä. Asiakkaiden ei tarvitse joka kerta ostaa mitään ollakseen tervetulleita kauppakeskukseen.

Sekä Ratinassa että Koskikeskuksessa hengailua pidetään enimmäkseen nuorten harrastuksena. Päiväsaikaan molempien kauppakeskusten käytävillä istuskelee kuitenkin kaikenikäisiä ihmisiä.

Moreenimedian lähestyessä moni kieltäytyy haastattelusta, ja nekin, jotka suostuvat, haluavat esiintyä pelkillä etunimillään. Hengailijaksi tunnistautuminen tuntuu olevan monille epämieluisaa.

Myöskään Ratinan kolmannessa kerroksessa istuskelevalla lapsiperheellä ei ole tapana tulla ostoskeskukseen muuten vain. Savolaisperheen äiti Minttu-Maarit kertoo perheen tulleen Tampereelle lomalle, ja ostoskeskuksissa käyminen kuuluu hänen mukaansa asiaan.

– Kun jalat väsyvät, on kiva pysähtyä vähäksi aikaa katselemaan keskuksen vilinää ja vilskettä, Minttu-Maarit toteaa.

Savolaisperheen Tampereen-lomaan kuuluu kauppakeskuksissa käyminen. Äiti Minttu-Maaria, isä Antti ja poika Roni pysähtyivät keskiviikkoaamun ostosten jälkeen lepuuttamaan jalkojaan Ratinan kolmannen kerroksen käytävällä.
FAKTA

Tampereen keskustan ostoskeskukset

  • Koskikeskus: eniten kävijöitä arkisin klo 15–19 ja viikonloppuisin klo 14–17
  • Ratina: eniten kävijöitä arkisin klo 15–19 ja viikonloppuisin klo 13–17
  • Tullintori: eniten kävijöitä arkisin klo 11–14 ja viikonloppuisin klo 12–16

Ostoskeskuksiin tullaan kohtaamaan ja viihtymään

Koskikeskuksessa, kuten Ratinassakin, on hiljaista Moreenimedian vierailun aikana. Aukiolla on alkamassa yrittäjyystapahtuma, joten ihmisiä alkaa hiljalleen liikkua enemmän. Nuoria ei kuitenkaan tähän aikaan näy.

Laaksonen uskoo, että ostoskeskukset ovat nimenomaan hyviä paikkoja kohdata ihmisiä. Siksi moni haluaa viettää aikaansa juuri kauppakeskuksessa.

Myös Ahola arvioi viihtyisyyden olevan syynä siihen, että ihmiset viettävät aikaa ostoskeskuksissa.

– Kauppakeskukset ovat viihtyisiä paikkoja, joissa on tarjolla kaikki peruspalvelut, ja kauppakeskuksessa on aina hyvä ”sää”. Usein tarjolla on myös tapahtumia, joita voi seurata ilmaiseksi.