Radio Moreenin sähkeet 7.2.2019 kello 17

Kehopositiivisuuden puolestapuhujat kohtaavat voimakkaita reaktioita sosiaalisessa mediassa. Kaikenlaisten kehojen hyväksymiseen tähtäävässä aatteessa ärsyttää normien rikkominen, kertoo Moreenimedian tutkiva uutinen. Läskiaktivisti Tytti Shemeikan mukaan lihavan naisen halutaan pysyvän sivussa ja hiljaa, sillä pelko muuttuvista kauneusihanteista ahdistaa.

 ***

Huono sää ei ole lisännyt liukastumisonnettomuuksien määrää. TAYSin toimialuejohtaja Sally Järvelän mukaan liukastumisvammoja on hoidettu päivystyksessä jonkin verran, mutta ruuhkaa ei ole vielä ollut. Liukastumisten piikki ajoittuu Järvelän mukaan lauhtuvaan ja aurinkoiseen säähän, kun ihmiset alkavat ulkoilla enemmän.

 ***

Tampereen yliopistoon on perustettu uusi professuuri, jonka pyrkimyksenä on infra-alan digitalisaation edistäminen. Tehtävässä aloitti helmikuun alussa tekniikan tohtori Kalle Vaismaa, jonka mukaan tähtäimessä on erityisesti infrarakenteiden elinkaaritehokkuuden parantaminen. Infra-alan teollisuus rahoittaa pestin tukeakseen alan yritysten kilpailukykyä. Rahoittajat osallistuvat toiminnan suuntaamiseen ja tavoitteiden asettamiseen. Professuurin toivotaan lisäävän liiketoimintamahdollisuuksia kotimaassa ja ulkomailla.

 ***

Pirkanmaan kulttuurirahasto on hankkinut kokoelmiinsa arvocembalon, jonka on rakentanut maailmanlaajuisesti arvostettu soitinrakentaja. Kyseessä on ainoa Kennedyn rakentama instrumentti Suomessa. Cembaloa voi kuulla ensimmäistä kertaa ensi viikon lauantaina Tampere Filharmonian barokkikonsertissa. Perinteisen konsertin ohjelman on koonnut Matias Häkkinen, joka on yksi Suomen aktiivisimpia vanhan musiikin esittäjiä.

 ***

Ja kerrotaan vielä lopuksi, että perussuomalaiset on kasvattanut kannatustaan puolueista eniten, kertoo Ylen kannatusmittaus. Puolueen kannatus kohosi edelliskuusta 1,8 prosenttiyksiköllä 12 prosenttiin. Edellisen kerran suosio oli yhtä korkealla kesällä 2015. Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja arvelee, että kannatuksen nousuun vaikuttaa aiemmin epäröineiden äänestäjien vankempi ryhmittyminen puolueen taakse. Myös vihreät nosti suosiotaan prosenttiyksiköllä 14,6 prosenttiin. Turjan mukaan vihreät saavat kannatusta muista puolueista, erityisesti SDP:stä ja kokoomuksesta.